perjantai 2. joulukuuta 2016

Teehetkiä


Jaksan ihmetellä miten aika voi kulkea näin nopeasti. Nyt on jo joulukuun toinen päivä. Vähän aikaa sitten mietin, että vielä ei onneksi ole kiire lahjojen kanssa, että vielä kyllä ehtii. Ja tuo hetki tuntuu kuin eiliseltä mutta kaiketi siitä on kuitenkin aikaa useampi viikko. Yritän järkeillä mielessäni sopivaa ajankohtaa milloin voisin yrittää järjestää itselleni aikaa ostoksille - lapset hoitoon ja itselle kyyti paremmille lahja-apajille. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ostaa säkkikaupalla turhakkeita vaan ajatuksena ostaa jokaiselle yksi lahja, sellainen joka olisi mahdollisimman käytännöllinen tai sitten pieni hemmottelulahja. Lahjoja voi ostaa vaikka joka päivä ympäri vuoden, joten miksi stressata itseään yhden päivän takia. Lapset yleensä saavat paketteja ihan liikaa, sen huomaa jo siitä, että paketteja avataan kuin ketjuhihnalta, paperit revitään ja sisältö nakataan huoneen nurkkaan, ja avataan uusi. Tulen siitä surulliseksi. Mutta yleensä ottaen lahjan antaminen ja saaminen on kuitenkin iloinen asia. Ja aineettomat lahjat ovat monen aikuisen mieleen. Minä sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi Reikihoidon, ja se tuli kyllä tarpeeseen. Oli mukava pötkötellä puolitoista tuntia ihan omassa rauhassa, lämpöisessä käärössä hellittävänä, rentouttavan musiikin soidessa taustalla. Sellaisen lahjan voisin ottaa vastaan toistekin, täytyisi saada tämä jännittynyt kehoni rentoutumaan. 

Joulukuu on alkanut ja joulukuusi on jo meillä koristeltu. Muovikuusesta lähti enemmän "havuja" kuin luultavasti aidosta kuusesta olisi lähtenyt, mutta tämä on niin huoleton puu. Ajattelin hakea oikeita havunoksia maljakkoon, jotta kotiin tulisi aitoa kuusentuoksua. 
Pipareitakin ollaan jo leivottu ja joulukoristeita ja valoköynnöksiä levitelty ympäri kotia. Jouluradio on soinut muutaman päivän.

Iltaisin on kiva kääriytyä huopaan ja istua TV:n ääressä teekupin kanssa. Eikö ole ihanan väristä! TEEKANNEn Luxury Cup Wild Berry villimarja -teejuomassa maistuu hibiskus, omena, ruusunmarja, karhunvatukka, mustikka, vadelma ja seljanmarja. En oikeastaan ole ruusunmarjan ystävä kun kyseessä on tee, mutta tässä maut kaikkineen ovat varsin luonnollisia ja aitoja ja kun teen antaa hautua kunnolla niin mausta tulee mukavan lempeä. 


P.S. Muistahan poiketa SOblogien ja KotoPirkkojen joulukalentereissa Facebookissa, jokä päivä löytyy jotakin kivaa ja jouluista: ideoita ja inspiraatiota!
Löytyy Prismoista, n. 4.80e/pkt.



torstai 1. joulukuuta 2016

Myskikurpitsakakku & piparkakkukinuski!



Täyskymppi! Tästä tulee ehdottomasti bravuurini, tämä on kakkupohjien kuningas! Tällä reseptillä syntyy myös muffinit ja täytteetön kakku kuten tämä tässä esillä oleva. Mutta tulevaisuudessa aion käyttää tätä ohjetta kaikkien kakkujeni teossa. 
Yleensä kaikki kakkupohjani lässähtävät vaikka tekisin ne miten, joskus kokeilen perunajauhoa, toisinaan vehnäjauhoa, joskus kumpaakin, ja leivinjauholla ja ilman. Aina silti koen sen saman ilmiön, että kuohkeannäköinen kakku lässähtää lätyskäksi, josta vaivoin saa leikattua kolme erillistä kerrosta. Nyt sitten kokeilin aiemmin ideoimaani myskikurpitsamuffini-taikinaani kakun tekemiseen. Jääkaapissa makoillut myskikurpitsa alkoi kyllästyä oloonsa kylmässä kaapissa ja päätin helpottaa sen oloa höyryttämällä ja soseuttamalla sen. Tein kaksinkertaisen muffinitaikinan ja lisäsin kaiken soseen, jonka kokonaisesta kurpitsasta sain, taikinan joukkoon. Hieman kyllä jännitti, että mitenköhän raskas taikina jaksaa kypsyä uunissa, mutta hyvin kävi. Tarkkaa aikaa en ottanut, seurasin vain kakun kypsymistä ja kokeilin pari kertaa tikulla onko kakku kypsä, kyllä siihen silti reilu puolisen tuntia meni. Ja niin uunista tuli täydellisen korkea, tiivis mutta kuohkea kakku! Ihanaa! Jännä miten kakku onnistui kurpitsasoseen kanssa näin paljon paremmin kuin perinteisellä sokerikakkuohjeella. Nyt voin sitten syödä hyvällä omallatunnolla ison palan kakkua kun sehän on terveellistä, siinähän on kilon verran myskikurpitsaa (joo joo). Ja lapsetkin tykkäsivät hurjasti vaikka muutoin eivät kakkuja syökään. Kurpitsan sijaan voisi laittaa myös bataattia, porkkanaa tai vaikka punajuurisosetta.

Kakun päälle halusin kinuskia, täytettä en tällä kertaa laittanut lainkaan. Kurpitsa tekee kakusta herkullisen kuohkean ja kostean ja minusta se ei kaipaa mitään muuta kuin kuorrutteen, ei välttämättä sitäkään. Mutta olen alkanut tykätä kinuskista yhä enemmän ja se on niin helppo tehdäkin. Käytin 2 dl kuohukermaa ja 2 dl muscovadosokeria, ja lopuksi lisäsin kinuskin joukkoon nokareen voita, hippusellisen merisuolaa ja 1 tl piparkakkumaustetta. Ja ai että! Miten ihanan hurmaava maku tuosta piparkakkumausteesta tulikaan! Rakastuin siihen oitis. On se kiva, että tähän päähän aina silloin tällöin pälkähtää hyviäkin ideoita.  Makumaailmaltaan kakku kuorrutteineen muistuttaa yhtäkkiseltään arabialaista maustekakkua, joka sekin on yksi lemppareistani. Tähän kakkuun vain tulee huomattavasti vähemmän sokeria.


Elämässä pitää olla herkkuhetkiä, edes kerran päivässä!

Niin ja P.S. kurpitsansiemenet kannattaa ottaa talteen, maustaa ja paahtaa ne uunissa. Ovat erihyviä! Minä maustoin omani kanelilla, merisuolalla ja cayennepippurilla.


Pipariksi meni


 Olen metsästänyt lumihiutalemuottia jo monta vuotta ja nyt vihdoin sain sellaisen! Se on niin söpö. Etsiskelin netistä suomalaisista verkkokaupoista kyseistä piparimuottia ja päädyin sellaiselle sivulle kuin piparkakkumuotit.fi - sielläpä sitä valinnanvaraa olikin vaikka millä mitalla: on talviteemaa ja merirosvoja ja eläimiä ja kirjaimia. Tilasin hiutaleen lisäksi muutaman (öhm) muunkin muotin. Piparimuottejahan kun voi käyttää läpi vuoden, lasten juhliin pojalle traktori- ja lentsikkamuotit ja tytölle yksisarvinen ja sydämiä. Sivun takaa löytyi ruotsalainen yritys Formina ja yhteydenotot hoidettiin kuitenkin englanniksi, tai ruotsiksi. Ja kun minä niin yritin mennä sieltä missä aita on matalin ja asioida vaan turvallisesti suomenkielellä, mutta jouduinkin sitten vääntämään viestini englanniksi, ugh. Ymmärrän kyllä kieltä mutta jännitän aina kamalasti sitä omaa puheentuottamistani ja kirjoittelua. Mutta turhaa stressasin, paketti saapui muutamassa päivässä suoraan omaan postilaatikkooni! Ehkä siellä muutama kielioppivirhe oli mutta tärkeintä on, että muotit saapuivat ja pääsivät heti käyttöönkin.

Kertokaas nyt minulle, että miten teillä sujuu lasten kanssa leipomiset. Onko se kiiltokuvamaista ja seesteistä, ihana hetki perheen kesken vai oikeasti jotakin ihan päinvastaista? Katselin jotakin lehtijuttua tässä jokin aika sitten ja siinä äiti koristeli lasten kanssa pipareita keittiön pöydän ääressä, pellavaliinan päällä! Olin että mitä ihmettä, että tuo ei ole mitään muuta kuin puhdasta lavastusta. Ei kukaan leivo lastensa kanssa tuolla tavalla - liina pöydässä ja lapset puettuna vimpan päälle. Ellei kyseessä sitten ole von Trappin perhe. Meillä ainakin oli sellaistakin showta tuo puolituntinen piparitaikinan ääressä. Ihme kyllä vanhin lapsista oli hyvinkin rauhallinen ja järjestelmällinen, mitä hän ei kyllä yleensä ole. Kauli taikinan ihan itse ohueksi levyksi ja latoi muotilla leikatut piparit pellin päälle. Siihen asti kaikki menikin hyvin ja olin itsekin helpottunut miten kivasti kaikki sujuu. Kunnes sitten tämä 5vee huomasi, että pelliltä katoaa kokoajan hänen tekemiään pipareita ja syyllinenhän oli tietenkin siskonsa 2vee joka onnellisesti nappasi huomaamattamme toisen tekemät piparit pelliltä ja linttasi ne omaan taikinamöykkyynsä, jota hyvin innokkaasti kuorrutti jauhoilla ja jota pienillä sormillaan tökki tehden "silmiä". Jaahas. Alkoi kauhea sota siitä kuka teki mitä ja lopulta 5vee teki piparit loppuun ja 2vee huusi kurkkusuorana lattialla. Että sellainen ihana leipomishetki.


Jälkeenpäin kina unohtui ja Pikkukakkosta odotellessa söimme pellillisen lämpöisiä pipareita kylmän maidon kera. Huomenna jatketaan, syömistä siis. Vaikka 5vee olisikin tahtonut leipoa pipareita myös huomenna, mutta onneksi taikina loppui, kuinkas sattuikaan sopivasti.


Muotit saatu *blogiyhteistyön kautta,


Rauhallista arkea toivoo ja toivottaa


























































maanantai 28. marraskuuta 2016

Suomalaisen kansanuskon sanakirja


Olenkin aina miettinyt, että missä se hyvä onni oikein viipyy. Löydän nimittäin tuosta vain neliapiloita oikeastaan mistä vain missä kuljen. Mutta syy taitaakin olla niissä viisiapiloissa, joita usein löydän myös. Ne siis kuuleman mukaan tuovatkin mukanaan huonoa onnea. Hmph. Enpäs tiennyt tuotakaan, muutoin olisin jättänyt ne keräämättä. 

Suomalaisen kansanuskon sanakirja esittelee tiiviisti ja kattavasti suomalaisen
muinais- ja kansanuskon olennot, ilmiöt ja termit. Asiat on esitelty kansanuskon näkökulmasta ja ruohonjuuritasolle vietyinä: kansan on annettu puhua omalla suullaan. Suomalaisen perinteen ohella esillä on saamelainen näkökulma.

Suomalaiseen kansanuskoon liittyy lukuisia mielenkiintoisia asioita, jotka usein ovat mystisiä tai tuonpuoleiseen liittyviä. Meinasin käyttää sanaa yliluonnollinen, mutta aiemmin ihmiset eivät tällaista termiä juurikaan tunteneet, heille sellaisetkin asiat, jotka meille ovat yliluonnollisia olivat luonnollisia. Ihmiset olivat enemmän yhtä luonnon kanssa ja loitsut, noidat ja tuonpuoleinen olivat osa jokapäiväistä elämää. Vaivaan jos toiseenkin löytyi apu luonnosta tai jostakin erikoiselta kuulostavasta tavasta. Ihmisillä oli monenlaisia uskomuksia, joista useilla oli negatiivinen sävy. Esimerkiksi monet linnut ja niiden näkeminen tarkoitti kuolemaa, kärsimystä tai huonoa onnea. Myös viikonpäivistä perjantailla oli pahaenteinen maine, kun taas torstai oli voimallinen päivä taikojentekoon ja sunnuntaina syntyneillä lapsilla oli kyky nähdä näkymätöntä. 
Kirjasta löytyy selitykset myös sille miksi kampelan suu on vino, keitä olivat jatulit, mikä on hyypiä, mistä syntyy näärännäppy tai mitä tarkoittaa päivännäkemättömät mukulat.

Tätä kirjaa ei ehkä ole tarkoitus lukea kannen avattuaan kerralla loppuun, vaan se toimii sanakirjana tai tietokirjana, jota sopii käyttää vaikkapa silloin kun kohtaa vieraan termin. Tämä teos sopii vallan hyvin yhteen vastaavaa aihealuetta käsittelevän toisen uutuuskirjan kanssa jos ja kun kaipaa hieman tarkempaa selvitystä suomalaisen kansanuskon aiheista. Suomalaisen kansanuskon sanakirja on mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti aiheesta kiinnostuneelle.


Risto Pulkkinen & Stina Lindfors
Gaudeamus 2016

Mitä kerrotaan kuusta, sen löydät kirjasta!




Valloittava kokoperheen seikkailukirja!


Metsän pieni kansa on suloinen, ainoa laatuaan oleva yleiskielellä / *selkokielellä kirjoitettu kokoperheen seikkailukirja. Metsän pieni kansa on myös taidekirja, joka tutustuttaa lukijansa suomalaisten taiteilijoiden taideteoksiin. Kirjan kuvituksessa seikkailevat pienet ja somat puunhaltijat, jotka ovat hyvin kiinnostuneita tietämään keitä olivat mm. tontut, maahiset, peikot, näkijät, noidat, vainajat, jättiläiset, karhut ja monet muut Suomen metsien, vesien, tuntureiden ja kukkuloiden asukkaat. Ja kukapas muu kuin itse Väinämöinen toimii heidän oppaanaan tällä mielenkiintoisella ja ainutlaatuisella matkallaan.

Kirjan teksti on keveän soljuvaa ja helposti luettavaa, ripaus huumoria joukossa. Pajunhaltija on herkkä ja hyväsydäminen, joka ei aina kestä kaikkea kuulemaansa, pihlajanhaltija taas lausuu runon jos toisenkin kuulemistaan asioista ja puhelias vaivaiskoivunhaltija kertoilee mielellään lappalaistarinoita. Hän kertoo muun muassa pahaenteisesti viheltelevästä, yksinäisestä koiran kanssa matkaavasta hahmosta nimeltä staalo. Arat puuhaltijaystävykset eivät tällaisia kummajaistarinoita tahtoisi kuunnella ja pihjalanhaltija yrittääkin keventää tunnelmaa runoilemalla näin:
"....Vain lapset kiljuu: kerää luusi tai susta tehdään staalo-muusi..."

Kirjan tekstit on kirjoittanut Marjatta Levanto, kuvituksesta vastaa taiteilija Julia Vuori ja kustantajana toimii Maahenki Oy.

* Samasta aineistosta laadittu selkokielinen rinnakkaisteos on tarkoitettu niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla helposti, iloa tuottavasti ja vaivattomasti omaksuttavissa. Selkokielisen materiaalin käyttäjäkunta on laaja maahanmuuttajista muistisairaisiin ja ylipäätään vanhuksiin, lukemaan opettelevista erityistukea tarvitseviin.
Selkokielisen kirjan asiantuntijakumppanina on Selkokeskus.


Villi jouluruoka!



Olipas ihanan värikäs kirja! Ei ehkä ihan perinteinen joulukirja, mutta mukavaa vaihtelua silti. Ja sitähän ulkoasullakin varmaankin haluttiin ilmentää, koska ei reseptitkään ihan mitään perus lanttulaatikkotyyliä olleet. Sami Tallberg on tunnettu kokki, jonka intohimoina ovat villiyrtit ja kasvisruoat. 

Kirjan nimen perusteella oletin ehkä hieman enemmän villiyrittien pilkahtelua resepteissä mutta niitä käytettiinkin melko maltillisesti siellä täällä mausteiden tapaan, ei siis niinkään pääruoka-aineksina. Mutta toisaaltahan se on ihan suotavaakin, varsinkin näin talvisaikaan. Voisi nimittäin osoittautua melkoiseksi haasteeksi kaivaa jostakin vaikka voikukanlehtiä tai kuusenkerkkiä. Vaikka itseltäni noita jälkimmäisiä kyllä löytyy, kuivattuina, pakastettuina ja siirappina. Siksi vihreänä aikana olisikin hyvä kerätä talven varalle kaikkea mahdollista, syötäväksi kelpaavaa siis.

Villi jouluvegaani on Into Kustannuksen uutuuskirja, johon Sami Tallberg on loihtinut aivan uudenlaisia herkkuja joulupöytään, ja kuten arvata saattaa, pääosassa ovat kasvikset.
Kirjan ohjeet ovat suunniteltu neljälle hengelle ja Sami kehottaa valitsemaan vegaaniseen joulupöytään kirjan resepteistä ainakin viisi eri ruokalajia. Siten saa parhaiten kiinni siitä, mistä kirjan ohjeissa on kyse: yllätyksellisistä makupareista!

Juomaksi purppurasumu, jossa maistuu mm. punajuuri ja ruusuvesi.
Salaatiksi ruusukaali-hasselpähkinä-salaatti, dipiksi lehtikaalipesto.
Pääruoaksi kurpitsapaisti, mustaa riisiä ja katajakastiketta,
ja lopuksi jälkkäriksi kookosmaitoon keitettyä riisipuuroa ja mansikoita.
Näin niinkuin esimerkiksi. Kirjasta löytyy runsaasti enemmänkin värikkäitä, terveellisiä, täyttäviä ja eettisiä arvoja noudattavia vatsaa ja sielua ravitsevia herkkuja.

Villiä Joulua!





lauantai 26. marraskuuta 2016

Crossfire - päätös



Kirja päättyy kirjailijan loppusanoihin "...tiedän, että Eva ja Gideon ovat valmiita siirtymään eteenpäin elämässään. Mitä apua he minulta tarvitsivatkaan, he eivät kaipaa sitä enää."

Voi ei. Inhoan loppuja. Fiktiivisiin tarinoihin on ihana sukeltaa. Se on kuin toinen ulottuvuus tai todellisuus. Paikka, jonne voi aina hetkittäin kadota kun todellisuus uuvuuttaa. Se on toisaalta myös voimavara, se että saa uppoutua ihan johonkin muuhun kuin siihen normiarkeen joka ympäröi sinua 24/7. Toki kaikki päättyy aina, on kyseessä sitten todellisuus tai kuvitelma, mutta jotenkin se silti aina ahdistaa.

En ole lukenut koko Crossfire-sarjaa, ainoastaan neljännen ja tämän viimeisimmän osan. Mutta kyllä tässä jo on hieman kärryille silti päästy, että mistä tässä on kyse ja kuka kukin on. Tarinaan tutustuessani mieleni siirtyy väkisinkin siihen toiseen samankaltaiseen kirjasarjaan ja samalla myös vertailen näitä toisiinsa. Crossfire-sarjassa kieli on toisinaan ehkä turhankin roisia, mutta se mikä minua tässä tarinassa kiehtoo on Evan ja Gideonin syvän huumaava rakkaus. Voiko tuollaista edes olla? Voi tai ei mutta samaistua siihen kyllä voin. 
Viides osa jatkaa siitä mihin neljäs osa jäi. Sinun omasi on Sylvia Dayn koko uran pisin romaani, mutta silti se pitää sisällään vain lyhyen mittaisen ajanjakson. Ajanjakson, jossa pureudutaan rakastavaisten menneisyyden haamujen selättämiseen ja ihmissuhteiden luomiseen ja uudelleen elvyttämiseen. Lukijan mielenkiintoa pidetään yllä jännityksellä ja yksityiskohdilla, joille yritetään löytää vastauksia. Loppua kohden kohdataan myös musertava tragedia. 

Kaikenkaikkiaan Sinun omasi oli miellyttävä lukukokemus mutta kuten moni muukin päätösosa, niin myös tämäkin tuntui siltä, että aika on käynyt vähiin. Moni juonen seikka nostettiin pintaan mutta jätettiin silti selvittämättä tai selittämättä. 

"Minä olin ennen...tyhjä. Sisältä siis. Mutta sinä täytit tyhjiöni."
"Rakastan sinua. Aina."



Sylvia Day 
Sinun omasi
Tammi 2016


Niin ja P.S. se aiemmassa postauksessani mainittu kirjasarjaan perustuva TV-sarja ei näillä näkymin olekaan tulossa. Joten nyt taas jäädään odottamaan tulevaa ystävänpäivää ja FS Darkeria.