perjantai 1. elokuuta 2014

Kirja-arvostelu: Kranssikirja - Mira Ekonen

Käsissäni komeilee uutuuskirja Kranssikirja – Amalian askartelu, kirjoittanut Mira Ekonen.


Kirjassa on runsaasti ideoita kranssiaskarteluun – helppoja ja hauskoja ideoita toteuttaa kransseja, mukana myös sellaisia materiaaleja, joita ei heti ajattelisi voivan käyttää. Miltä kuulostaa esimerkiksi kranssi popcorneista tai maissinaksuista? Mirapa on sellaisetkin kirjassaan toteuttanut. Tarvitset vain sakset, kuten hän sanoo, ja paljon kuumaliimaa. Moni kranssi on siis toteutettu kuumaliiman avulla. Itseäni kyseinen väline ja liima hieman vieroksuttaa, koska oma kuumaliimapistoolini ei kyllä näiden materiaalien työstöön kykene. Siispä kannattaa valita huolella työvälineet, se kaikkein halvin pistooli ei välttämättä ole se parhain. Täytyy huomioida liimapistoolin ominaisuudet, mm. se miten kuumaksi se liiman sulattaa. Omassani on se vika, että liima ehtii jäähtyä ennen kuin saan liimattavan materiaalin liimattua kiinni, tai että liiman jähdyttyä materiaali irtoaa liimakasoineen irti alustastaan, tässä tapauksessa kranssista. Mutta onneksi valinnanvaraa on niin materiaaleissa kuin työvälineissä, ja aina voi soveltaa! Kirja on pullollaan ideoita ja ideakuvia, joita voit käyttää sellaisenaan tai poimia itseä miellyttävät asiat ja toteuttaa kranssin omalla tyylilläsi, ja sinulle sopivin materiaalein, kuten vaikka rautalangan avulla, kuten itse tekisin.

Kuva kirjasta Kranssikirja - Amalian askartelu/
Kuvan ottanut kirjasta Suvikukka.
Kirjan ohjeet ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät – ainakin sellaiselle, joka on askarteluja jonkin verran harrastanut. Ehkä eniten päänvaivaa aloittelijalle tuottaa erilaiset virkkaus- ym. työohjeet, joissa koristeet täytyy tehdä itse alusta alkaen. Nämäkin työvaiheet on kuitenkin selitetty mallikuvin ja ohjein, eli ei huolta – jos et heti ensikerralla onnistu, niin jatka yrittämistä ja kokeiluja, tai pyydä joku avuksesi.

Itselleni virkkausohjeet tuottaa harmaita hiuksia, en ole juurikaan oppinut kunnolla näitä virkkauksen ja neulomisen saloja koulussa, olisiko syy siinä, että olen vasuri, eikä koulussa opettaja osannut kunnolla neuvoa ”vääräkätistä” oppilasta, tai siinä, että olin arka pyytämään apua. Tykkään mieluummin katsoa mallia toiselta tekijältä, jotta voin soveltaa näkemääni käytännössä. Ehkä jonakin päivänä virkkuuruusut onnistuvat minultakin, siihen asti täytyy tyytyä isoäidinneliöiden virkkaamiseen tai pötkylöiden kutomiseen, tai siis neulomiseen. Minä vain olen tottunut puhumaan aina kutomisesta, vaikka virallinen termi onkin "neulominen".

Kirjassa on paljon kuvia – tykkään!  Kirjan lukeminen, tai katseleminen, on siis miellyttävää isojen ja selkeiden kuvien vuoksi.

Kuva kirjasta Kranssikirja - Amalian askartelu/
Kuvan ottanut kirjasta Suvikukka.


Materiaaleina on käytetty paljon kierrätysmateriaaleja, vanhoja vaatteita, lasten leluja, viinipullonkorkkeja, kirjansivuja, mutta myös valmiita materiaaleja kuten kuvioteippejä, huopanarua, tekokukkia ja joulupalloja. Osa materiaaleista on melko kalliita, ja niiden menekki kransseissa huimaa välillä tällaisen nuukan ihmisen päätä, mutta taas, soveltaa voi, eikä koko kranssin pintaa ole pakko koristella. Itse kranssimateriaaleina kirjassa on käytetty styrosta, valmiita oksakransseja ja pahvista leikattuja kiekkoja. Itse teen paljon kransseja, ja käytän vain itsetehtyjä pohjia. Helpoiten kranssipohjan saa aikaiseksi (riippa-)koivunoksista tai villiviinin versoista kieputtamalla ne kehälle ja sitomalla yhteen rautalangalla.


Suosittelen kirjaa meille kaikille kädentaitajille, aloittelijoille ja kokeneimmillekin. Kirja antaa ideoita ja inspiraatioita, ohjeita ja neuvoja niitä tarvitseville.

Ohessa muutama omatekoinen kranssi...

            


Blogiteksti on tehty Readme.fi:n antaman arvostelukappaleen pohjalta.

Kranssikirja - Mira Ekonen 
Kustantaja: Readme.fi
ISBN: 9789522207807

Suvikukka2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti