keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Onneks on lähiruokaa / elokuun uutuuksia


Oma maa mansikka…

Omavaraistalous ja lähiruoan arvostus on viime aikoina ollut jälleen nousussa. Nyt ollaan taas päästy asian ytimeen ja alettu ymmärtää elämän realiteetteja. Ja miten hienoa se olisi, jos saisi pääosan käyttämästään ravinnosta omasta maasta. Itse ainakin olen pienestä pitäen haaveillut omasta perunamaasta, ja siitä, että saisin kasvattaa sipulit, lantut, porkkanat ja herneet omassa kasvimaassani. Olisi hienoa nähdä työnsä tuloksen ja tuntea ylpeyttä siitä.
Toisinaan lähiruoka näyttää nousevan luomuakin tärkeämmäksi. Ja miksei. Uskoisin, että lähiruoka on eettisesti suhteellisen lähellä luomua. 

Lähiruoka on MTK:n määritelmän mukaan "mahdollisimman lähellä tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään. Määritelmä korostaa kotimaisuutta ja erityisesti ruoan jäljitettävyyttä."

Jos aihe kiinnostaa ja koskettaa, niin elokuussa ilmestyy lähiruokaa käsittelevä kirja Onneks on lähiruokaa. Kirjan on kirjoittanut Merja Koski.

Onneks on lähiruokaa kertoo mitä lähiruoka oikein on. Kirjassa esitellään suomalaisia lähiruokatiloja ja –tuottajia. Esittelyssä marja-, kasvis-, lihatilat. Vaihtoehtoja on runsaasti. Myös erikoisempia tuotteita on esillä kuten kvinoa, hamppu ja härkäpapu, joista jokainen on ravintoarvoltaan arvokas. Ja näitä viljellään Suomessa ihan oikeasti. Kvinoaa viljellään esimerkiksi Liedossa, Länsi-Suomessa. Hamppu taas on monikäyttöinen kasvi, jota on käytetty jo vuosituhansien ajan. Hampunsiemen on ”täydellinen superfood” sen sisältämien ainesosien vuoksi. Sitä voi syödä joko sellaisenaan tai käyttää esimerkiksi pirtelöissä ja leivonnassa.  Hamppu on gluteeniton. Myös härkäpapu on ravinnerikas kasvi, ja siitä on markkinoille kehitetty muun muassa maukasta pastaa (Vihreä Härkä).

Kirjassa esitellään eri väyliä mitä kautta kuluttaja voi lähiruokaa hankkia. Lähiruoan myyntiin on muodostunut erilaisia markkinointiverkostoja, kuten suoramyyntiä tiloilta, verkkokauppaa, ruokapiirejä ja lähiruokamyymälöitä, myös lähiruokatukkuja löytyy eri puolilta Suomea. Mainittakoon näistä esimerkiksi Lounais- ja Etelä-Suomessa toimiva Lähipuoti Remes Oy, joka sai Vuoden Lähiruokateko-palkinnon vuonna 2014 sekä REKO –ruokapiirit, joka sekin palkittiin samaisella palkinnolla vuonna 2015.
Kirjassa esitellään myös hieman erikoisempia lähiruokatiloja ja –tuotteiden valmistajia, mm. ruusunterälehti-hillon ja vuohenmaitotoffeen valmistajat.

”Lähiruoan tuottajat ovat ahkeria ihmisiä, jotka tekevät työtään innostuneesti ja koko sydämestään.” Hyvänä esimerkkinä tästä on huippukokki Kari Aihinen, jonka haastattelu löytyy niin ikään kirjasta.

Kirjan lopusta löytyy mielenkiintoisia ja houkuttelevia reseptejä, mm. luomukvinoasalaatti, tattaritortilla ja friteeratut voikukat.

Kirja ilmestyy 3.8. ja se tulee levitykseen kirjakauppoihin, mutta sitä on saatavilla myös Sunkirjan nettipuodista. Sidottu, n. 140 sivua.
Kirjaesittely tehty yhteistyössä kirjan kirjoittajan kanssa.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan. Se sisältää, ainakin minulle, uutta tietoa monista maamme lähiruokatuottajista ja -tuotteista. Suosittelen myös tutustumaan oman lähikauppasi lähituotteisiin ja vaatimaan niitä kaupan valikoimiin, jos niitä ei sieltä vielä löydy.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti