sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Risusta on moneksi




Luonnonmateriaaleista askartelua

Siinä otsake ja aihe, mistä minulta pyydettiin juttua lehteen.
Suhteista on hyötyä, ja aina saa kokea jotakin uutta. Toivottavasti jutulla on myönteisiä vaikutuksia, vaikka oma itsekritiikki nostikin heti päätään kun en itse saanut olla kameran takana - siis niissä kasvokuvissa. 

Ilkan toimittaja otti siis minuun yhteyttä aiheen tiimoilta ja parin päivän varoajalla suunnittelin ja tein malliksi kaikenlaista mitä luonnonmateriaaleista voi askarrella. Onneksi minulta jo muutamia juttuja kotoa löytyikin, mm. maalatut oksat seinällä, kransseja ja pöytäkoristeita.


Ideointi on mukavaa puuhaa, niin kauan kun vain inspiraatiota ja aikaa löytyy. Mutta jotenkin tuo luontoteema on silti niin lähellä minua, että aina jotakin idean tynkää mielestä löytyy. Ja onneksi on Pinterest, se on oikea askartelijan paratiisi.
Muistan kuinka pikkutyttönä keräsin ystävien kanssa syysmetsästä kasoittain ruskan värjäämiä vaahteranlehtiä ja koristeltiin niillä sitten koko huoneeni, katosta lattiaan asti, unohtamatta sänkykatoksen verhoa ja vuodevaatteita. Vanhempieni mielestä ajatus ei tainnut olla ollenkaan niin hyvä kuin mitä se minun mielestäni oli, mutta näyttihän se silti kauniilta.

Ilkan lisäksi juttu on julkaistu muissakin Lännen Median julkaisuissa kuten Kaleva-lehdessä, Aamulehdessä ja Kainuun Sanomissa. Aika hauska juttu.
Toivottavasti joku löytäisi bloginikin sitä kautta :)

Näitkö sinä juttua näperryksistäni jossakin muussa lehdessä?
Olisi mukava saada tietää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti