torstai 1. lokakuuta 2015

Kranssia pukkaa


Vielä yksi kranssi.

Kävimme tätini luona kyläilemässä viikonloppuna ja jotakin tahdoin antaa viemisiksi, mutta paineet on aina yhtä isot kun sydän sanoo, että kun itse osaa tehdä niin olisi mukava jotakin antaa, mutta pää lyö samaan aikaan ihan tyhjää. Mitään vaativaa ei lyhyessä ajassa pysty toteuttamaan ja vieminen olisi silti kiva olla edes jokseenkin hyödyllinen.


Kranssipohjana tässä on kehälle kiepsautetut villiviinin versot.
Koristeina itsetehnyt satiinikukkaset ja rautalankaan pujotetut valkoiset helmet.


Nopeaa ja vaivatonta, mutta silti kiva antaa toiselle.
Ja vielä kun mietit koristukset juuri sitä tiettyä ihmistä ajatellen, niin lahjasta tulee persoonallinen ja henkilökohtainen.




3 kommenttia: