sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Aarteita vanhoista kirjoista



Luo aarteita vanhoista kirjoista - yli 40 oivaltavaa ideaa

Kirja on sitä mitä lupaa. Ideat ovat todellakin innovatiivisia ja oivalluksia täynnä. Vaikka minäkin kirjansivuja ja vanhoja kirjoja olen jo vuosia askarteluissani ja tuunausprojekteissa käyttänyt niin silti miltei jokainen tämän kirjan ideoista oli minullekin uusia. 

Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä siistä, että hyvät kirjat "tuhotaan" ja silputaan askartelumateriaaliksi, mutta minusta se on vain hyvä tapa kierrättää sellaiset kappaleet joita kukaan ei enää lue ja jotka ovat hävitysuhan alla. Olen kerännyt vanhoja kirjoja mm. kirjaston "Ota tästä"-korista, paperinkeräyspisteistä ja kirpputorien ilmaisosastoilta. Osan kirjoista olen silti kuitenkin säästänyt kun en olekaan malttanut käyttää niitä askarteluissani. Kirjansivut ovat hyvää materiaalia ja ne sopivat monenlaiseen työhön: kortteihin, sisustusjuttuihin, koristeisiin ynnä muuhun. Kirjansivuja voi halutessaan vanhentaa värjäämällä ne kahvilla tai teellä. Paperia voi rypistää, repiä, leikata ja muotoilla. Ja käyhän näihin tämänkin kirjan töihin muutkin paperit, vaikka sanomalehdet ja mainokset, jos ei kirjoihin halua kajota.
Vanhojen kirjojen hyötykäytössä yhdistyvät monipuolisuus, ekologisuus ja helppo saatavuus. Kirjasta voi käyttää niin sivut kuin kannetkin. Työvälineiksi riittävät mattopuukko, viivoitin, liima ja lyijykynä - näilläkin jo pääsee pitkälle. 

Kirjan kansista ja selkäosista on tässä kirjassa ideoitu hauskoja juttuja kuten salakaappi, salaovet ja kirjatauluja - kehyksiä, joista näyttäisi pursuavan kirjoja.
Liisteriliimasta ja paperisuikaleista syntyy valopalloköynnöksiä ja valaisimen koopa. Kirjansivuista on tehty muitakin valaisinten varjostimia erilaisten paperikukkien avulla. 
Sisustukseen kirjoista syntyy kaikkea mielenkiintoista. Erilaisia hyllyjä ja tasoja, pylväs, penkki ja pöydän jalat. Vain mielikuvitus on rajana. Kirjansivuilla voi tapetoida seiniä ja niistä voi värkätä erilaisia katseenvangitsijoita koristeiden muodossa. Kokonaisesta kirjasta voi leikata sisustuskirjaimia. Kirjansivuja voi käyttää myös paketoinnissa ja niistä voi puuhastella vaikka lahjapussukoita.
Tästä kirjasta löytyy lukuisia taittelumalleja söpösistä siileistä timanttikoristeisiin. Itse ihastuin erityisesti kirjan kansista tehtyihin kuvakehyksiin. Todella hyvä idea ja tällä tapaa saa myös kannet hyvään hyötykäyttöön. Erityisesti vanhoissa kirjoissa on kauniit kannet, jotka kannattaa asettaa näkyville, pois kaappien kätköistä.

Katri Oikarinen
Moreeni 2015




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti