perjantai 6. marraskuuta 2015

Himmelihearts

 Hearts or heads?
Himmeliprokkiksesta päivää.
Pääsin Kotopirkkojen kautta tekemään yhteistyötä Happy Monday -verkkokaupan kanssa. Happy Monday lahjoitti meille Kotopirkoille pussillisen pillejä ja me saimme vapaat kädet ideoida niistä jotakin kivaa. Tämä tuli itselleni hyvään saumaan koska olin juuri ehtinyt mielessäni ajatella, että nyt haluaisin opetella himmelien teon. Olin jo jonkin aikaa etsiskellyt ideoita netistä. Ja työohjeita myös. Perusteet kun oppi - ja ne oppi nopeasti - oli helppo lähteä suunnittelemaan omanlaisia muotoja. Ja sitten kun tekniikka oli iskostunut takaraivoon aloin luoda omilla malleillani ja tavoillani, huomasin että ei ole yhtä oikeaa tapaa rakentaa himmeliä vaan sen voi tehdä lukuisilla eri tavoilla. Ihan hyvä juttu siis minulle, koska en millään jaksaisi ikinä opetella minkäänlaisia manuaaleja tai ohjeita.

Tämä ei varsinaisesti ole himmeli sanan koko merkityksessään, mutta koska jo pelkästään materiaalikin on moderni niin kai toteutuskin voi olla sellainen. Ihastuin tuohon sydämen muotoon, siitä on niin moneksi.Idea löytyi netistä mutta toteutus ja tämä malli on omaa käsialaani, se muotoutui matkan varrella. Arjen tohinoissa aloin ensin pohtia, että tuosta timantin muotoisesta kappaleesta voisi saada sydämen kun liittää samanlaisen palasen toisen viereen, ja siitä se sitten lähti. 

Ideoita on tullut aika paljon ja osa on osoittautunut susiksi. Nämä sen sijaan nimesin mielessäni ketuiksi. Eikö tuo muoto muistuta toisaalta hieman ketun päätä? Alunperin se oli tarkoitettu sydämeksi. 

Niin ja P.S. jos mietit mikä ihme on Kotopirkot, niin se on ryhmä DIY-bloggaajia Facebookissa. Tai bloggaajia, joilla on runsaasti DIY-ideoita. Lisäksi töitämme ja ideoitamme löytyy yhteiseltä blogialustalta täältä.



3 kommenttia:

  1. Onpa kiva toteutus :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinunkin mallisi oli ryhdikäs ja persoonallinen.

      Poista
  2. Ihania! Mä vedän yläkoululaisille sisustuskerhoa, ja tässä meille täydellinen projekti :)

    VastaaPoista