lauantai 12. joulukuuta 2015

DIY Bounty!


Herkkusuut huomio!
Täältä tulee taas yksi makea herkku ja ohje.
Alkuperäinen ohje on tästä kirjasta. Kirjassa esitellään terveellisiä ja hyväätekeviä herkkuja.

En ole aina ollut kookoksen ystävä, mutta jossakin vaiheessa aloin oppia sen makuun ja suutuntumaan. Nykyään olen jo aika fani kookoksen suhteen. Ja onhan se todettu tätänykyä hyvin terveelliseksikin raaka-aineeksi. Ja monikäyttöiseksi.


Tässä ohje minun tapaan:

200 g taateleita
100 g kookoshiutaleita
1,5 dl kookoskermaa (minä käytin tölkkikookosmaitoa, jota pidin yön yli jääkaapissa ja josta kuorin päältä kiinteän maito-osuuden)
maun mukaan vaniljasokeria ja kanelia

Kuorrute
200 g tummaa suklaata
1-2 rkl sulaa kookosöljyä


Sekoitin taatelit ja kookoshiutaleet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi ja sekoitin kookoskerman massaan käsin. Mausteeksi vaniljasokeria ja hivenen kanelia. Vaniljasokeria ei kyllä itseasiassa paljon maistunut valmiissa tuotteessa. Vaniljan makua on muutoinkin yllättävän hankala saada voimakkaaksi missään makeissa herkuissa.

Laitoin massan viileään siksi aikaa kun sulatin suklaan ja lisäsin sulaan suklaaseen kookosöljyn. Kookosöljy notkistaa suklaan ja helpottaa näin kuorrutteen levittämistä.

Lopuksi levitin taatelikookosmassan leivinpaperin päälle pitkänomaiseksi, n. 2cm paksuksi levyksi ja kaadoin sulan suklaan päälle. Sitten vain koko komeus jääkaappiin jähmettymään.

Kirjan ohjeessa käskettiin tehdä yksittäisiä pieniä patukoita ja kuorruttaa ne yksitellen suklaalla. Itse tein yhden 'jättipatukan' ja kuorrutin sen. Koin sen helpommaksi ja siistimmäksi tavaksi tehdä. Isosta levystä voi sitten leikata haluamansa kokoisia palasia.


Sokeria ei tähän reseptiin tarvitse, eikä kannata, lisätä. Riittävä makeus tulee taateleista. Alkuperäisessä ohjeessa kookoshiutaleiden määrä oli 200 g mutta minulla oli kaapissa vain 100 g. Tälläkin määrällä pärjää mutta isompi määrä saattaa kompensoida paremmin taatelin makeutta.

Ohje on viljaton, sokeriton ja maidoton.
(Paitsi kuorrute. Mutta senkin voi halutessaan tehdä itse raakasuklaan ohjeella.)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti