lauantai 5. maaliskuuta 2016

Inspiraation lähteillä


Kustannus Mäkelän uutuuskirjasta inspiroituneena syntyivät nämä aaltopahvisydämet. Ensin ajattelin tehdä niistä roikkuvan ketjukoristeen mutta sitten silmäni osuivat seinällä joutilaana olleeseen villiviinikranssiin, jonka olin aiemmin jo koristellut hortensian kukkasin.
Kransseja meidän huushollista tosiaan löytyy, syksyllä hamstrasin villiviinin köynnöksiä ja koivun oksia kun olivat vihdoin paljaita ja helposti työstettävissä, nyt niitä kransseja on sitten siellä täällä odottamassa "vaatetta" ylleen.
Nämä aaltopahvisydämet ovat yksinkertaisuudessaan varsin suloisia ja kauniita pieniä yksityiskohtia, ja kovin ovat monikäyttöisiä. Mielessäni jo hahmottelin, että näistä saisi kivat "tagit" lahjapaketteihin, tai paikkakortit juhliin.

Leikkasin ensin paperista sydämen kaavan ja sen avulla leikkasin sydämet aaltopahvista. Pahvin otin tukevasta pahvilaatikosta, pahvin paksuus ehkä n. 2-3mm. Leikkaamisen jälkeen revin aaltopahvin pintakerroksesta osan pois ja leimailin jäljelle jääneeseen pintaan kuvioita. 
Lisäksi käytin jämälaatikoistani löytyneitä paperiperhosia, kuvia, tekstejä ja muita koristeita.

Täytynee laittaa paremmat kuvat kunhan saan kuvattua nämä uudelleen päivänvalossa.
Ja muutoinkin vielä melko hakuammuntaa tämä kuvaaminen kun kamera on uusi ja ollut käytössä vasta viikon. En meinaa millään tottua siihen, että kuva näkyykin isona ruudulla ja että kuvaamisen voi hoitaa ruutua näpäytämällä. Onkohan liian nykyteknistä meikäläiselle..


Tätä kirjaa käytin inspiraation lähteenä.
Lisäinfoa löydät tästä ja parista muusta Kustannus Mäkelän uutuuskirjasta täältä.




Hyvää yötä ja huomenta -
Mukavaa viikonloppua!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti