Mietteitä...

Katsoin äsken kelloa ja huomasin samalla kuluvan päivämäärän. Jo 20.pv ajattelin. Kylläpä se aika on mennyt taas nopeasti. Koko ajan vain miettii, että kesäkuu on vasta aluillaan mutta nyt ollaankin jo loppusuoralla. Kylmiä kelejä on piisannut, mutta senhän pitäisi olla tiedossa jos vähääkään Suomen kesiä tuntee. 

Olin muutaman päivän poissa netin ääreltä, mutta enpä ole tainnut mitään menettää. Ainoa asia mikä hieman ahdistaa on tämä hiipunut 'blogeilu'. Olin pitkään ilman kameraa, joten sekin on osakseen ollut suuri syy siihen miksei päiviteltävää ole ilmaantunut. Toisekseen itsekritiikki on kait lisääntynyt, ei enää niin helposti tule postailtua mitään. Ideat ja ajatukset tulee vedettyä turhan usein turhan monen mankelin läpi.

Jokunen aika sitten pohdin minkä kameran valitsisin hajonneen tilalle ja tietysti päätin kysyä asiaa valokuvausta harrastavilta. Kyllähän sinne kommenttiviidakkoon eksyi niitä myönteisiäkin yksilöitä, mutta pitkälti se oli sitä pätemisentarpeisten epäystävällistä kommentointia. Ja siitäpäs tämä herkkä yksilö hieman hämmentyi. Mutta enhän minä oikeastaan mitään kameroista ymmärräkään, kuvailen vain ja kokeilen kuvatessa. Olisihan tässä 15 vuoden aikana ehtinyt jos jonkinlaista kuvausopasta ja -kurssia käydä läpi jos vain olisi tarpeeksi ollut intoa. Olen vain vähän semmoinen, että mieluummin kokeilen itse ja tyydyn siihen mitä saan enkä ole tarpeeksi motivoitunut hakemaan uutta tietoa. Tai en jaksa odottaa sitä vastausta.

Tässä olen sitten muutaman viikon ajan kahlaillut läpi kuvausoppaita ja järkkärin säätöjä ja kävi kuten arvasin. Kaikki tieto sai meikäläisen jumitilaan. Tuntui siltä, että ei tee mieli ottaa enää yhtään kuvaa. Aloin pohtia liikaa asetuksia ja sitä miltä täydellisen kuvan tulisi näyttää. Kuvausintohimosta katosi siis se nautinto. Yritän nyt römpiä tästä suosta ylös ja tarttua kameraan, turhia pohtimatta. Mikä taas tuntuu lähinnä vitsiltä, siis se pohtimattomuus. Se kun ei oikein sovi meikäläisen yhtälöön. Minä on yhtäkuin pää täynnä ajatuksia ja asioiden tuumaamista jokaisesta vinkkelistä.

Sosiaalinen media voi siis olla sekä voimavara että energiasyöppö. Varsinkin jos on liian herkkä ottamaan liikaa itseensä ja ajattelemaan kaikkea. Yritän siis tässäkin asiassa petrata, ja ehkä tulen täyttämään blogini jonkun mielestä jonninjoutavilla postauksilla, mutta niiden turvin yritän vetää itseni kuiville ja takaisin maan pinnalle. Ideoitten ja luovuuden pariin. Ne kun kuitenkin yleensä ottaen ovat se arjen henkireikäni.

Mukavaa viikkoa kaikille!

t.