keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Rust Effectillä uutta ilmettä

Aiemmassa postauksessa kirjoittelin Mastonin uutuudesta, Rust effect -ruostemaalispraysta. Tässä postauksessa vinkkaan muutaman käyttökohteen maalille. Kuvissa vasemmalla on kohde ennen käsittelyä ja oikealla puolella maalauksen jälkeen.


Musta muovinen vesisaavi sai rouheamman ilmeen ruostemaalilla.
Saavin koko on 45 litraa ja maali oli mielestäni riittoisaa. Yhdellä pullolla maalasin muovituolin sekä tämän saavin.


Puisiin, kultapinnoitteisiin valokuvakehyksiin suihkaisin ruostemaalia.


Maali kiinnittyi hyvin myös pilttipurkkiin sekä peltipurkkeihin. Valkoiseksi paklattu peltipurkki sai myös pintaansa ruoste-efektin. Olin siis aiemmin jo kokeillut pinnoittaa peltipurkkeja pakkelilla ja jatkotyöstin yhtä purkkia nyt tällä Mastonin uutuustuotteella.


Muksujen tai koiran joskus hajottama savivaasi, jota on useampaan otteeseen ronskilla otteella liimailtu kasaan. Vaasin pintaan suihkaisin ruostemaalin lisäksi kevyesti kultasprayta.


Vanha öljylyhty, tosin jo toimimaton, sai uuden ilmeen. Suihkutin maalia tietoisesti ja tarkoituksella hieman epämääräisesti koska halusin, että sininen sävy saa kuultaa lävitse.


Ja viimoisena joskus tekemäni pahvikirjain sai uuden ilmeen. Pahvikirjain on päällystetty "metalliteipillä" ja spraymaalattu violetilla värillä. Tuo violettisävy oli ehkä turhan imelä makuuni, mutta ruosteisena kirjain näyttää ihan kivalta.


Tässä vielä nämä käyttämäni putelit. Keskimmäisenä ruostemaali, vasemmalla muovituotteille pohjamaali ja oikealla matta lakka suojaamaan kulutukselle joutuvia kohteita. Itse suihkuttelin sitä mm. pihatuoliin ja vesisaaviin. Toki materiaalillakin on oma merkityksensä. Puutarhatuolin pinta oli jo valmiiksi kulunut huokoiseksi, joten se otti maalipinnan luontevammin vastaan, vesisaavi taas oli suht uusi, kova ja kiitältävä pinnaltaan joten maalaustuloksen kestävyys jää vielä nähtäväksi.

Etsi lähin jälleenmyyjäsi täältä

Tekemisen iloa!





1 kommentti:

  1. Onpa kivannäköisiä! Itse tykkään ruosteisen näköisistä tavaroista ja tämä Rust effect-maali on uusi tuttavuus. :)

    Terveisin, Marjo / Elämäni päivä
    http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/07/unelma-arvonta-elamani-paiva-4-vuotta.html

    VastaaPoista