perjantai 14. heinäkuuta 2017

Aarrejahdissa...

Aarteenmetsästystä.
Mies osti kauan puhutun metallinpaljastimen ja skannasi lapsuuskotinsa pihaa, ja minä pengoin navetan vinttiä. Kummallakin oli haaveissa löytää aarre. Mies löysi lähinnä nauloja ja vääntyneitä rautakappaleita ja minä taas etsin DIY-ideaani sopivaa kappaletta. Kumpainenkin taisi päätyä periaatteessa samaan lopputulokseen, tosin oma aarteeni pääsi lopulta käyttöön. Taisin siis vetää pidemmän korren. 

Katselin muutamia vaihtoehtoja, joista mies hyväksyi vain tämän. No, oikeastaan se oli minunkin ykkösvaihtoehtoni. Anoppilassani on ollut aiemmin lehmiä, joten navetan vintillä on tallessa sen aikaisia lypsytarvikkeita. Löytämäni kattilannäköinen juttu on oikeasti maitosiivilä tai maitosihti, riippuu vähän miten kukin sitä kutsuu. Minä näin siinä kuitenkin oivan valaisimen kuvun.

Siivilä pestiin ja kuivattiin ja pohjaan porattiin reikä johtoa varten. Pohjaan laitettiin lisäksi pari ruuvia, jotta irtonainen pohjakappale pysyy varmasti paikoillaan kun valaisin on käytössä. Nyt täytyi vain löytää sellainen tee-se-itse-valaisinpaketti. Kierrettyämme Biltemat ja Sopurahat päätimme kokeilla vielä josko Prismasta löytyisi tarvittavat osat. Ja niinhän sieltä onneksemme löytyi! WireKit eli riippuvalaisimelle suunnattu tarvikepaketti. Asentaminen ei ollut vaikeaa, täytyi vain liittää kupu oikealle paikalleen ja asentaa valaisin kattoon. 


Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Vuosi ollaan elelty ilman valaisinta tällä kohdin ja odotus kannatti.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kaunis kuin koru

 Elämä ei aina ole reilua. Kauniiden korujen rakastaja ei aina voi käyttää rakastamiaan koruja allergisten reaktioiden takia. Onneksi vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa. Esimerkiksi hopeiset ja teräskorut sopivat heille, jotka saavat koruista yleensä oireita. Itse tykkään erityisesti teräskoruista, kihla- ja vihkisormukseni ovatkin terästä. Pidän yksinkertaisesta ilmeestä ja kivelliset korut eivät ole minua varten, siispä nämä sileät sormukset ovatkin juuri minulle sopivimmat. Toisaalta pidän kuitenkin ornamenteista ja siitä syystä tämä Hopea-Puron Aurinko-riipus herätti huomioni.

Hopea-Puron ajatuksena on tuoda markkinoille koruja, jotka sopivat herkemmille käyttäjille. Siitä syystä korujen materiaaleina on hopea, teräs ja korumetalliseos, lisäksi valikoimista löytyy myös hopeoituja koruja.

Hopea-Puron koruvalikoima on laaja ja hinnaltaan edullinen. Vaihtoehtoja on siis runsaasti niin korvakoruissa, sormuksissa kuin erilaisissa riipuksissakin, ja edullisten hintojen takia korut ovat helposti kaikkien saatavilla.

Aurinko-riipus on melko pieni, halkaisijaltaan vain 2,2cm. Tällainen kaunis filgraanikoristeinen riipus olisi upea isompanakin. Riipus (ja ketju) on hopeoitu ja vaatii siksi erityistä huolenpitoa jotta koru ei pääse tummumaan. Toki tummuneen korunkin voi elvyttää. 

Itse en käytä korvakoruja mutta annoin äidilleni, joka oireilee koruista, Kerä-korvikset testiin. Hänen mukaansa korvikset ovat mukavat käyttää ja mikä tärkeintä, ne eivät aiheuta minkäänlaisia oireita. 

| Yhteistyö |


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Herkullinen hätävara!

Sanoin 'EI' ruokahävikille ja keitin päiväysvanhan kermani kinuskiksi. Eihän se kerma tai muutkaan maitotuotteet heti pilalle mene, parasta ennen -merkinnän jälkeen ovat hyviä vielä muutamankin päivän kuluttua. Aisteja käyttämällä huomaa kyllä jos tuoteessa on jotakin vialla. Ja voihan se vika olla vaikka käyttöpäiviä olisi jäljelläkin. Joskus vain tuntuu, että ihmiset ovat kamalan hysteerisiä noiden eräpäivien suhteen.

Kinuskia keitellessäni ideani vaihtoivat suuntaa. Kun mietin mihin kermani käyttäisin, kinuski tuli kyllä mieleeni mutta ajattelin tehdä siitä sitä kotitekoista raideria, tai TWIX-suklaata digestiven ja suklaan kera. Lopulta kuitenkin jemmasin suklaan takaisin kaappiin ja vaihdoin tilalle marjat. Tein joskus sellaisen jättikokoisen kauralastun ja laitoin sen päälle jäisiä puolukoita ja siihen kuuman kinuskin. Aijettä, se oli kyllä hyvää! Mutta sitten taas mieli muuttui ja päätinkin tehdä sellaiset kerrokselliset jälkkärit joihin piilotin kaikki jämät kaapeista, mukaan lukien keksinmurut ja marjapussien loput pakkasesta. Yksinkertaiset jutut on yleensä niitä parhaimpia. Nimesin jälkkärin Koivulan hätävaraksi. Pappilan hätävara on jo keksitty, niin nimeksi valikoitui 'tilamme' nimi.

Näissä somissa kukkakulhoissa on kerroksittain Dellis -keksimurua, kanelilla maustettua kinuskia sekä jäisiä mustikoita ja puolukoita. Väleihin marjojen päälle laitoin ripauksen vaniljasokeria. Koristeeksi vielä pakastekuivattua vadelmaa (Dr.Oetker).

Keitin kinuskin intiaanisokerilla. Pakko taas sanoa, etten tiedä tarkkaa määrää. Normaalisti kinuskiin tulee 2 dl kermaa ja 2 dl sokeria, mutta veikkaisin että en noin paljon sokeria omaan kinuskiini laittanut. Minulla on sellainen iso paketillinen intiaanisokeria, joka on kaapissa kohmettunut isoiksi möhkäleiksi. Kuumassa kermassa ne on helppo käyttää hyödyksi kun sulavat sinne sekaan vaivatta. Veikkaisin että sokeria oli 1,5 dl. Maustoin kinuskin lopuksi ripauksella kanelia.

Sain Dellis -keksimuruja testattavakseni. Nämä keksimurut ovat siis valmista digestivekeksimurua, joista saa nopeasti voisulan kanssa tehtyä pohjan esimerkiksi juustokakkuun. Minulle oli jäänyt pussin pohjalle desin verran muruja, ja käytin ne hyödykseni tässä. 

Kipon pohjalle laitoin ensin keksimuruja, sitten marjoja vaniljasokerin kera ja sen jälkeen lämmintä kinuskia, ja sama uudelleen niin kauan kuin raaka-aineita riittää ja kipossa riittää tilaa. Tästä tuli kyllä niin hyvää, että jäin kaipaamaan uusintaerää. Onneksi raaka-aineet näihin on yleensä kaapissa saatavilla, ja syntyyhän nämä tietysti myös kokonaisista kekseistä itse murustamalla.



Lisää Dellis -keksimuruista täällä, klik!
Kukkakipot Sagaformin Piccadilly -sarjaa.
Pellavapyyhe itse ommeltu ja käsinpainettu by Suvikukkasia.









torstai 6. heinäkuuta 2017

Kimpun kaunis kantaja


Juhlien tullen tai aina kun joku tuo meille kukkia iskee paniikki: mihin ne laittaisin. Meillä ei oikeastaan ikinä ole ollut maljakkoa, joka olisi suunniteltu maljakoksi. Tarkoitan, että olen kyllä kerännyt luonnonkukkia ja laittanut ne tuunaamiini maljakoihin, jotka ovat aiemmin olleet esim. viinipulloja tai lasipurkkeja. Tykkään kyllä niistä kierrätysvaaseistakin mutta joskus olisi kiva ( ja tyylikästä) laittaa kukat ihan oikeaankin maljakkoon.

En osta juurikaan valmiita kimppuja. Kesäisin kerään kukat luonnosta ja talvisin tulee tehtyä asetelmia talvella saatavista materiaaleista. Kaupan kukkakimput harvoin pysyvät hyväkuntoisina, hyvä kun säilyvät hyvänä kaupasta kotiin asti. Juuri tänään oli äitini kanssa puhetta, että enää hän ei osta kukkia marketeista, ainoastaan kukkakaupoista. Siellä niistä oikeasti pidetään huolta, toisin kuin marketeissa, joissa kukat ovat vailla huolenpitoa. Niin monesti on saanut pettyä jo ostopäivänä nahistuneisiin tulppaaneihin.

Vihdoinkin minulla on oikea maljakko, joka on vieläpä kristallia. Valitsin sen sen herkän ulkonäkönsä takia. Pyöreä muoto antaa tilaa monenlaisille asetelmille - maljakkoon sopii yksittäiset kukat tai todella runsaat kimput, mutta myös luovat asetelmat sopivat tällaiseen muotoon hyvin. Valikoimissa oli lisäksi mm. pelkistettyjä suorakaiteen muotoisia ja erilaisilla kuvioilla varustettuja maljakoita. Raidat ja eläinkuosit eivät kuitenkaan ole tyyliäni kun taas luonto ja luonnon kuviot inspiroivat minua kovasti. Tämän maljakon nimi onkin Organic. Sopii siis vallan mainiosti minulle. Maljakon pintaan on hiekkapuhallettu lehtimetsän kaltainen kuviointi.

Maljakon valmistaja on Orrefors, joka on Pohjoismaiden suurin lasivalmistaja sekä yksi maailman johtavista lasivalmistajista. Orreforsin tuotteet ilmentävät innovatiivista, modernia Skandinaavista designia parhaimmillaan. Organicin suunnittelija on Magnus Forthmeiier. Kristallimaljakon koko on : korkeus 17,2cm, leveys 20 cm ja paino 1,26kg. Uskalsin juuri ja juuri laittaa sen esille. Ja nyt taisinkin kohdata uuden ongelman: uskallanko käyttää tätä vai säilönkö sen turvaan vitriinin kätköihin. Lapsiperheessä näet kaikki on vaarassa eikä ikinä tiedä kuka törmää ja mihin.


Maljakkoa on saatavilla hieman isompana pyöreänä (20,5 cm/24 cm) sekä lieriön muotoisena.



Orreforsin maahantuojana Suomessa toimii NewWave.

| Yhteistyö |


Olgan vegekirja


Mitä tänään syötäisiin? Ja entä jos pysyttäydyttäisiin kasvisruoassa. Yleisin kasvisruokani taitaa olla tomaattipasta, sitä on tarjolla kerran viikossa helppoutensa ja makunsa takia. Mutta jos pitäisi keksiä jotakin muuta niin alkaa ideat olla vähissä tässä päässä. Tai ehkä jos vain itseäni ruokkisin niin söisinkin luultavasti pelkkiä kasviksia mutta kun taloudessa asuu muitakin, mukaanlukien yksi erittäin nirso lapsi, jonka ainoa kasvis taitaa olla pinaattipasta. No eihän sekään mikään kasvisvaihtoehto ole mutta on siinä sentäs 2/3 osaa pinaattia. 

Olgan vegekirja yhdistää kivasti perinteitä ja kasvisruokaa. Ohjeissa käytetään silti munia ja maitotuotteita mutta ne voi halutessaan korvata omaan ruokavalioon sopivilla raaka-aineilla. Reseptit on myös suunniteltu sopivaksi lapsiperheelle ja ovatkin siten melko nopeasti valmistuvia. Olgan reseptien raaka-aineissa toistuvat soija, speltti ja intiaanisokeri, ja tietenkin puhtaat raaka-aineet.  
Ohjeet tuntuvat pikavilkaisulta tutuilta ja monet niistä onkin totuttu näkemään lihaversioina. Mutta tällä kertaa pekoni on korvattu kesäkurpitsalla ja jauheliha soijalla. Lihan korvaajina toimivat myös erilaiset pavut ja muut palkokasvit. 

Kirjan ohjeilla loihdit salaatteja, keittoja, patoja, kastikkeita ja erilaisia lisukkeita. Ohjeissa näkyy vivahteita myös muiden maiden keittiöstä. Tokihan kirjassa myös leivotaan leipää, torttuja ja pullaa. Erityisesti vatruskat saivat veden herahtamaan kielelle! Olen tehnyt niitä viimeksi joskus yläkouluikäisenä ja uskoisin, että nyt olisi aika tehdä niitä uudelleen. 

Nokkosletut, vuohenputkipiirakka, itse tehty feta, punajuuripasta, soija-lanttukukko, hunajapullat ja raparperitiramisu, ja kyytipojaksi salviasimaa ja mausteista chilikaakaota. Maistuis varmaan sullekin!

Olgan tyyliin hänen kirjoissaan vilahtelevat myös perhe, koti ja omavaraistalous.



OLGA TEMONEN
Olgan vegekirja
Kasvisruokaa läheltä koko perheelle

Mitä tehtäis?


Mitä tehtäis? Ei oo mitään tekemistä. Tätä kuulee päivittäin. Kokoajan pitäisi olla jotakin tekemistä, vaikka itse en sitä mieltä olisikaan. Minusta lasten pitää oppia olemaan myös hetken aloillaankin tai vähintään oppia tekemään asioita itse ilman aikuisen ohjausta. Koulutukseni puolesta minun pitäisi olla kovinkin luova ja idearikas lasten kanssa touhottaja mutta tunnen silti syyllisyyttä siitä etten jaksa olla sellainen aina, tai en koe istuvani asettamaani muottiin. Tai sitten olen jälleen kerran liian itsekriittinen. No oli miten oli, joskus on kiva saada lisäideoita muualta. Yksi puuhastelukirja meiltä jo löytyykin, jossa enempi rakennellaan ja tutustutaan työvälineisiin ja sitä kautta erilaisiin projekteihin. Mutta jos saha ja ruuvinväännin ei kuulosta houkuttelevalta voit turvautua tähän Kustannus Mäkelän  Koko perheen puuhakirjaan, joka sisältää yllättävän paljon erilaisia puuhaideoita. Kirjassa tehdään erilaisia esineitä paperista, kankaasta, langoista ja taikataikinasta. Takakannen esittelyn mukaan kirja huokuu 70-luvun henkeä ja itseasiassa kirjan tyyli onkin hieman vanhahtava. Tulee mieleen ne askartelukirjat, joita itse katselin lapsena kirjastossa, siis ne jotka olivat silloinkin jo aikaa nähneitä. Ne olivatkin muuten kivoja kirjoja. Minua kiinnosti kovasti kaikenlaiset kokeilut ja taikatemppumaiset ihmetykset.

Kirjan ohjeet ja mallit syntyvät helposti kotoa löytyvistä materiaaleista. Eli jos sateisena päivänä iskee tylsyys niin tämän kirjan ohjeilla keksitte varmasti tekemistä! Langasta tehdään tupsuja, sormin neulottua nyöriä ja palmikoita. Paperista syntyy pusseja, erilaisia kirjekuoria ja itse tehtyjä kakkupapereita. Kirjan ohjeilla voit myös valmistaa paperin itse. Roolileikkejä varten löytyy ohjeita viittaan, naamioon ja irtonenään. Kankaasta syntyy somat pienet vauvahahmot, tuoksupussit ja tyynynpäälliset. Taikataikinasta saa aikaan monenlaisia eläinhahmoja. Joulua varten enkeleitä tehdään paperista, makaroneista tai kävyistä. Vanha kunnon lankatonttukin valmistuu kirjan selkeillä piirretyillä apukuvilla ja ohjeilla. Reilu 60 sivuisesta vihkosesta löytyy runsaasti muitakin ideoita hauskaan puuhasteluun ja yhdessäoloon. Suurin osa töistä luonnistuu ilman aikuisen apua, mutta vaativimmissa jutuissa aikuisen on tarpeen olla läsnä, esimerkiksi taikataikinan teossa ja ompelukoneen käytössä. 

Mukavia askarteluhetkiä!



Elisabeth Ekehjelm - Marianne Lilliér - Eva Falk
Koko perheen puuhakirja
Leikkimielinen askartelukirja koko perheelle
Kustannus Mäkelä 2017

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Loistavat kasvit!


On vaikea ymmärtää miten joku voisi ajatella, että kasvit ovat elottomia tai turhia. Sen verran koulun opeistakin on jäänyt päähän, että ilman puita ja kasveja ei olisi ihmisiäkään. Joku silti saattaa ajatella, että kasvit ovat mitättömiä tai arvottomia. Minulle on aina ollut vaikeaa jo rikkaruohojenkin nyppiminen. Miten suuria ponnisteluja onkaan kasvilta vaatinut, että se on itsensä pykännyt mullasta ylös, ja sitten joku tulee ja nyhtää sen mitään pohtimatta maasta ja heittää pois. Ja sitten tuo nimitys 'rikkaruoho'. Sekin on minusta aika aliarvioiva, varsinkin nykyään kun tiedän, että moni näistä niinsanotuista roskaheinistä on ihan kelvollista ja terveellistä ruokaa. 

Ihmisten pitäisi ymmärtää luonnon tärkeys ja sen myötä alkaa arvostaa sitä. Jos ihmiset yhtäkkiä katoaisivat planeetaltamme, kasvit jatkaisivat muitta mutkitta eloaan täällä, mutta jos kasvit katoaisivat yllättäen, olisi se ihmiskunnan tuho. Sitä ei taida moni ymmärtää. Ja sellaisen kuvan antaa Stefano Mancuson kirja LOISTAVAT KASVIT. Kirjakin on loistava. Se herättää monia ajatuksia. Sen luettuani minun on ollut vaikea tehdä oikeastaan mitään puutarhatöitä. Etupihan kukkapenkki rehottaa kun en pysty kiskomaan niitä ei kutsuttuja kasveja irti maasta. Ai miksikö? Kun se tuntuu niin pahalta.

Kasvit ovat yhtälailla tuntevia ja aistivia olentoja kuin mekin. Eivätkä ne ole yhtään sen vähäpätöisempiä kuin ihmiset tai eläimet. Kasveilla on jopa enemmän aisteja kuin meillä, niillä on hajuaisti, makuaisti, kuuloaisti, tuntoaisti ja näköaisti, ja lisäksi 15 muuta aistia. Kasvit ovat älykkäitä! Ne taistelevat jatkuvasti elintilastaan ja elinoloistaan ja ratkaisevat siinä samalla monia ongelmia ja haasteita. Kasveja ei ole siis syytä aliarvioida. 

Ihmisten ja kasvien suhde on kaksijakoinen. Toisaalta ihmiset ovat kasvien kannalta parhaita liittolaisia, mutta toisaalta taas saatamme jalostaa kasveja vääristä syistä tai tietämättämme huonompaan suuntaan ja samalla altistamme kasvit tuholaisille ja taudeille. Kunhan vain oppisimme ymmärtämään kasveja entistäkin paremmin, voisimme ratkaista samalla koko maailman ruokaongelman. Muutoinkin käytämme vain pienen osan maapallon kasveista ihan jo siitä syystä, että tunnemme niistä vain noin 5-10%, ja tästäkin määrästä 95% hyödynnetään lääketeollisuudessa. Ajatelkaa miten paljon on kasvilajeja, joita emme tunne ja mitä kaikkea hyötyjä niistä voisikaan ihmiskunnalle olla. Kunhan emme sitten vain ahneuksissamme tuhoa lajeja sukupuuttoon omaa etuamme ajatellen. Kasvit ja niiden tutkiminen, ymmärtäminen ja hyödyntäminen pitäisi saattaa tärkeysjärjestyksessämme kärkipäähän.

Tiedätkö mikä on greenternet? Se on kovin mielenkiintoinen ja houkutteleva juttu. Greenternetiksi kutsutaan internetin kaltaista tietoverkkoa, joka osaisi mm. varoittaa lähestyvästä myrkkypilvestä, kertoa ilman ja maan laadusta ja ilmoittaa maanjäristyksistä. Ja mihinkö se perustuu tai miten se toimii? Tiedot perustuisivat lehtien ja juurien keräämiin tietoihin, ja nämä tiedot välittyisivät reaaliajassa internetiin. Aika mahtava juttu. 


Italialainen STEFANO MANCUSO on palkittu ja arvostettu kasvitieteilijä sekä pioneeri kasvineurobiologiassa, joka tutkii erilaisten biologisten systeemien viestintää ja sisäistä kommunikaatiota niin geenien, molekyylien kuin ekologisten yhteisöjen tasolla. Mancuso toimii professorina Firenzen yliopistossa ja etsii ja kehittää intohimoisesti mahdollisuuksia soveltaa kasvien älykkyyttä teknologiassa sekä erityisesti ympäristönsuojelussa. Loistavat kasvit on käännetty useille eri kielille, ja Itävallassa se valittiin vuoden 2016 parhaaksi tiedekirjaksi.

ALESSANDRA VIOLA on italialainen tiedetoimittaja, joka käsikirjoittaa ja ohjaa dokumenttielokuvia ja tv-ohjelmia.



Stefano Mancuso & Alessandra Viola
Mitä tiedämme kasveista ja niiden älykkyydestä?
AULA & CO