keskiviikko 23. elokuuta 2017

Sadonkorjuupannarit!

Punajuuri, speltti, provena
Ennen kuin kasvimaan punajuurisato kypsyy täytyy käyttää jääkaapista kaikki pussin pohjat pois. Monelle tuotteelle jääkaappi ei tosin ole se parhain säilytyspaikka mutta kun kellaria ei kaikilla ole saatavilla niin täytyy tyytyä siihen mitä on. Pakastinkin alkaa täyttyä marjoista ja syyssadosta. Huomasin juuri, että pakkanen oli mennyt itsekseen muutaman asteen kylmemmälle, johtuisiko runsaasta marjamäärästä. Olen viikon aikana lisännyt pakkaseen muutaman litran mustaherukoita ja vadelmia on tullut myös todella runsaasti. Olen löytänyt lähimetsästä ihania villivadelmia ihan älyttömästi. Villivadelmien maku on parhain. Osa keräämistäni maistui jopa ihan ruusulta, tiedä mistä johtuu. Vadelmat ja mustikat ovat ehkä ne parhaimmat makunsa säilyttäjät pakastuksen jälkeen. Moni marja vetistyy tai muuttuu kirpeämmäksi. Vadelmat sopivat moneen, niin jäätelöön kuin pannareiden ja lättyjen eli ohukaisten kyytipojaksi. 

Löysin tässä taannoin eräästä vegeruokakirjasta loistavan munattoman pannarireseptin ja siitä lähtien olen tuunaillut ohjetta moneen eri suuntaan. Alkuperäisessä ohjeessa on omenaa ja kanelia, mutta minä olen tuunaillut siitä myös mustikkaisen version sekä viherjauheella maustetun/värjätyn. Tällä kertaa käytin omenan sijasta punajuuriraastetta.

Punaiset pannarit


3 punajuurta raasteena
1 dl provena jumbo kaurahiutaleita
reilu 2 dl täyjyväspelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl siirappia
3 dl maitoa

Raasta punajuuret ja kypsennä raastetta kattilassa niukassa vedessä (n. 1dl) muutama minuutti. 
Sekoita kuivat aineet sekaisin. Lisää joukkoon siirappi ja maito. 
Purista keitetystä punajuuriraasteesta ylimääräinen vesi pois ja lisää raaste taikinan joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi massaksi.
Paista pannareita öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin.

Nauti pannarit sellaisenaan tai tarjoile haluamiesi lisukkeiden kera.







1 kommentti:

  1. Enpä ole koskaan tehnyt punajuurilettuja, mutta porkkanasta olen tehnyt.

    VastaaPoista