torstai 28. syyskuuta 2017

Puuron uusi aika


Unohda perus harmaa kaurapuuro. Muitakin vaihtoehtoja on olemassa! Maidon ja veden sijaan makua antavat kasvismaidot kuten kookosmaito, kauramaito tai vaikka mantelimaito. Viime aikojen suosikiksi muodostunut tuorepuurokin on kokeilemisen arvoinen jos et vielä ole kokeillut. Tuorepuuroa ei keitetä vaan sen annetaan tekeytyä esimerkiksi illasta aamuun jääkaapissa. 

Kirjan ohjeet ovat maidottomia ja gluteenittomia, perinteisten viljojen sijaan resepteissä käytetään mm. kvinoaa, tattaria, hirssiä, riisiä ja amaranttia. Myös kauraa löytyy täysin gluteenittomana kaupan hyllyltä. Siemenet ja pähkinät sopivat myös puuroihin. Yksi mikä itseäni kiinnostaa kokeilla on chiansiemenet, ja onnekseni niitä löytyykin nyt kaapistani ja lakubanaanivanukas oleentuu jääkaapissa. Chiansiemenet  on aika jännä raaka-aine, mielenkiinnolla tutustun. 

Tämän kirjan myötä opit, että puuro voi olla myös suolainen tarjottava ja lisäke lounaalla tai päivällisellä. Amaranttipuuroa paistetulla lehtikaalilla ja paahdetuilla kikherneillä, puurossa mausteina mm. mustapippuria ja kurkumaa. Tai miltäs kuulostaisi punajuuripolenta cashewkastikkeella. Polenta tosin on jo varmasti monen tiedossa, että se on yleensä suolaisiin ruokiin kuuluva ainesosa.

Kirjassa on puurojen lisäksi myös gluteenittomia ja maidottomia jogurtteja ja vanukkaita. Näistä mainittakoon esimerkiksi sitruunainen laku-cashewvanukas, minttusuklaavanukas, Cookies 'n' cream -vanukas ja Pina colada -vanukas. Näissä ohjeissa toistuu juuri nuo chiansiemenet, jotka antavat vanukasmaisen rakenteen. 

Resepteissa makeutta (ja rakennetta) antavat banaanit, taatelit, marjat ja vaahterasiirappi. 

Testiin menee varmasti Salted caramel -kastikkeella maustettu kaurapuuro jossa on yksi yllättävä raaka-aine: popcornit! Myös lämmin lakritsipuuro, omenapiirakkapuuro, mustikkapullapuuro ja kukkakaali-suklaa-uunipuuro herauttavat veden kielelle! Lämpimät puurot näköjään silti vetävät pisimmän korren vaikka aina on kiva kokeilla muitakin versioita.

Puuron uusi aika
Maidottomia ja gluteenittomia puuroja, vanukkaita ja jogurtteja
Tuulia Järvinen & Tiina Strandberg
Atena 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti