perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kuusenkerkkäsiirappi ilman keittämistä


Löysin netistä hauskan tavan tehdä kuusenkerkkäsiirappia - ilman keittämistä.
Viime viikonloppuna hortoiltiin miehen kanssa ja sillä aikaa kun minä keräsin villiyrttejä niin mies keräsi kuusenkerkkiä. Osasta keitin mehua ja osan tein uutteeksi ja loput sitten kokeilin hyödyntää siirapiksi. Sokeriahan näihin kuluu aina tuhottomasti ja se hieman hirvittääkin mutta eihän näitä ole tarkoitus litratolkulla syödä. Kuusenkerkkäsiirappi on hyvä vaihtoehto esim. flunssalääkkeeksi. Sitä meillä ainakin syötiin monesti kun olin lapsi. Ja onhan se todella hyvänmakuistakin.

Tein siis näin:
Leikkasin kerkät puukolla pieneksi ja kokosin lasipurkkiin kerroksittain kuusenkerkkiä ja intiaanisokeria. Muutakin tummaa sokeria voi varmasti käyttää, mutta itselläni on veljen porukoilta saatu 4 kg inkkarisokerisäkki kaapissa, joten käytin sitä.
Kasasin kerroksia ihan piripintaan saakka ja peitin purkin talouspaperilla (kumilenkki ympärille) ja purkki aurinkoon ikkunalaudalle. Jo illalla sokeri oli muuttunut nestemäiseksi kun seoksen olin aamulla tehnyt.
Seoksen annetaan muhia huoneenlämmössä muutaman vuorokauden ajan jonka jälkeen purkista voi valuttaa valmista siirappia. Siirappi säilyy jääkaapissa mutta sen voi myös pakastaa.

P.S. Ohjeen löysin täältä
Ja se löytyy myös kirjasta: Virpi Raipala-Cormier - Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja.

Kuuden päivän jälkeen siirappi näytti tältä:


Ja siivilöinnin jälkeen...




8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Tätä aion kokeilla, kuusenkerkkiä just tänään salaatin sekaan laitoinkin ja mietin että siirappia pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusenkerkät ja toki monet muutkin villiyrtit ovat todella monikäyttöisiä, toivottavasti mahdollisimman monet oppisivat käyttämään niitä hyödyksi!

      Poista
  2. Hyvä idea! Kokeilemisiin! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on muuten todella hyvä säilyvyys! Tein vuosi sitten ja edelleen on käyttökelpoisena jääkaapissa pysynyt.

      Poista
  3. Voiko käyttää tavallista sokeria tumman sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymästä!
      Voi käyttää tavallistakin sokeria. Tummilla sokereilla vain voi tulla enemmän vivahteita makuun.

      Poista
  4. Missähän vika kun siirappi ei muodostu? Aurinkokaan ei kyllä ole kuumasti paistanut, siinä vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm..mistähän se voisi johtua..
      Käytitkö valkoista vai ruskeaa sokeria?
      Kumpiakin raaka-aineita yhtä paljon?
      Piditkö purkkia sisällä vai ulkona? Tuosta ohjeestani voikin jäädä epäselväksi kyseinen seikka. Pidin purkkia sisällä ikkunalaudalla, tosin lämpöisillä keleillä se on varmaankin ihan sama onko purkki sisällä vai ulkosalla.
      Mutta siirappi tällä tavalla valmistettaessa ei ole paksua eikä notkeaa kuten tavallinen siirappi vaan se on aika lievää.

      Poista