sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Jukka Hukka auttaa lasta tunnetaidoissa

Jukka Hukka -kirjasarja koostuu viidestä kirjasta, joiden aiheet käsittelevät elämän pieniä suuria haasteita ja vaikeita tunteita. Kirjojen tarinat on kirjoitettu lorumuotoon, joita lasten on helppo ja mukava kuunnella. Kirjat pohjautuvat psykologisiin tutkimuksiin ja ne auttavat lasta tunteiden käsittelyssä ja niiden ymmärtämisessä. 

Jokaisessa kirjassa on tarinan lisäksi runsaasti kyseistä aihetta koskevia tehtäviä, joiden kautta lapsi oppii ymmärtämään kunkin kirjan aihetta koskevia tilanteita ja tunteita syvällisemmin. Tarinat suositellaan lukemaan siten, että lapselle annetaan mahdollisuus keskeyttää tarina jos lapsella herää kysymyksiä aiheesta.

Jukka Hukka ja lohikäärmevauva käsittelee huolia ja murheita, ja sitä miten niistä pääsee yli. Jukka Hukan reppu on pullollaan murheita, niin paljon, että reppu tuntuu aivan liian raskaalta kantaa. Tarinoissa esiintyvä pieni hämähäkki ymmärtää missä ongelma piilee ja auttaa Jukka Hukkaa ymmärtämään, että kun huolet jakaa ystävien kesken ne lakkaavat vaivaamasta. Tehtäväosioissa keskustellaan huolista, puhutaan nolouden ja häpeän tunteista ja niiden käsittelystä, kirjoitetaan kiitollisuusvihkoa ja tehdään erilaisia rentoutumisharjoituksia.

Jukka Hukka ja hirveä harmi -kirjassa puhutaan itseluottamuksen vahvistamisesta. Tarinassa käsitellään ystävyyttä ja kaverisuhteita, sekä sitä miltä tuntuu kun kaveri hylkää tai toimii muuten kurjasti. Tehtävien kautta mietitään mitä on ulkopuolisuus, miltä se tuntuu ja miten tilanteissa tulisi toimia. Huomiona kuitenkin, että aikuinen ei ohjailisi lasten ajatuksia tai sanomisia, vaan ottaisi lasten kommentit kohteliaasti vastaan tukien keskustelua. Tehtäviin kuuluu myös mm. ystävällisyyden huoneentaulun tekeminen, sen lisäksi käsitellään yksinäisyyden ja yksin olon eroa ja puhutaan siitä miksi kostonkierre on hyvä katkaista.

Jukka Hukka ja kirjava takki -kirjassa aiheena on ystävällisyys ja toisten huomioiminen. Tarinassa Jukka Hukka on innoissaan uudesta takistaan mutta saakin osakseen kiusaamista. Tarina saa kuitenkin yllättävän lopun ja kiusaajasta tuleekin ystävä. Tarina opettaa, ettei ulkonäön takia saa syrjiä ketään, sekä sen että kiusaajan syyt voivat olla moniselitteiset. Kiusaaja kaipaa osakseen tukea kaverisuhteiden ylläpitämiseen. Tehtävissä käsitellään kiusaamista, erilaisuutta ja tasa-arvoa. Lisäksi harjoitellaan empatiataitoja, turvataitoja ja omien rajojen hahmottamista. Tärkeässä roolissa on myös oman itsensä arvostaminen ja vahvuuksiensa tunnistaminen.

Jukka Hukka ja varjohirviö -kirjassa kesytetään pelkoa ja jännitystä. Pimeässä kaikki näyttävät erilaiselta ja Jukka Hukkaakin se pelottaa, mutta miten kertoa muille ystäville tuosta hieman nololtakin tuntuvasta pelosta. Jälleen hämähäkki tulee avuksi ja antaa Jukka Hukalle keinon, millä pelon voi karkottaa. Tehtävien painotus on mielikuvituksen voimassa ja pelon tunteiden käsittelyssä. Pelkojen käsittelyyn luodaan oma voimahahmo.

Jukka Hukka ja iso hukka -kirjassa käsitellään kuolemaa, sitä miten menetyksestä ja surusta selvitään. Tämä kirja tuli yllättävän lähelle aiheineen. Perhettämme koski yhtäkkinen suru ja menetys ja tarinan avulla on asiaa yritetty lasten kanssa käsitellä. Hieman aiemmin luin kirjaa lapsille mutta en pystynyt siihen ilman taukoja, tarina on hyvin koskettava ja tunteisiin menevä vaikkei suru sillä hetkellä läsnä omassa elämässä olisikaan. 

Jukka, surusi helpottaa voi itkien. 
Kyynel poskella viesti on rakkauden. 
Hän lähellä on myös pois lähdettyään, 
sen tuntea, nähdä voi sydämellään. 

Lapsen voi olla hyvin vaikea käsitellä menetystä, varsinkin jos se tapahtuu yhtäkkiä, varoittamatta. Se on vaikeaa myös aikuiselle ja tällaisiin tilanteisiin on kullanarvoista saada opastusta ja apua. Sadun kautta asiaa voi käsitellä lempeästi. Kuolemasta kannattaa silti puhua mahdollisimman totuudenmukaisesti, ottaen huomioon lapsen ikä ja perheen maailmankatsomus. 
Tehtäväosiossa askarrellaan tunnekortteja lasten omista kuvista, tunnistetaan korttien avulla erilaisia tunteita joita menetyksen tullen voi tuntea. Surua voidaan käsitellä luovuuden kautta, mm. musiikkimaalauksen avulla tai tekemällä muistojen kirja tai laatikko, jonne voi rakkaat ja tärkeät muistot tallettaa. 




Näiden viiden kirjan lisäksi sarjaan kuuluu Jukka Hukka -tunnekortit. Ne tukevat kirjasarjan teemojen käsittelyä ja auttavat lasta tutustumaan erilaisiin tunteisiin.


Kiinnostuitko kirjasarjasta? Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa yksi näistä kirjoista! Jätä kommenttisi tähän postaukseen yhteystietojen kera, voittajaan otetaan yhteys sähköpostitse. Voit jättää kommentteihin toiveesi, minkä kirjoista haluaisit voittaa.

Osallistumisaikaa on 11.4. asti ja arvonnan voittaja ilmoitetaan täällä sekä henkilökohtaisesti 12.4. Arvonta suoritetaan Suvikukkasia-blogin ja PS-kustannuksen kanssa yhteistyössä. 
ARVONTA ON SUORITETTU & VOITTAJA ON LÖYTYNYT.



Ihastuttavasti kuvitettu Jukka Hukka -kirjasarja sisältää viisi satukirjaa, jotka on suunnattu 4—7-vuotiaille. Lorumuotoiset sadut ja niiden rakastettavat hahmot auttavat käsittelemään haastavia tunteita lasten kanssa. Saduissa käsitellään muun muassa rauhoittumista, itsetuntoa, ystävystymistä, ahdistusta, pelkoa ja menetystä.

Kuhunkin kirjaan on koottu ideoita ja tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Ne on koonnut KT Liisa Ahonen.




221 kommenttia:

  1. Vau, tämä on aivan upea arvonta! Kiitos vinkistä! Osallistun arvontaan ja pidän peukut pystyssä. Saisin hyvään käyttöön työhöni lasten kanssa. :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihania kirjoja, työssäni olisi suureksi helpotukseksi

    VastaaPoista
  3. Jukka Hukka ja kirjava takki :)

    VastaaPoista
  4. Tarpeellisia kirjoja nyky päivänä ��.Hyvältä näyttää .Varmasti tulen tutustumaan tarkemmin...hirveä harmi-kirjaan ekana.T.Helena he-liu@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Jukka Hukka ja kirjava takki olisi toiveissa. :)
    Terhi
    rantanen.terhi@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hei, haluaisin tutustua ja lukea Jukka Hukka ja kirjava takki - kirjaa. Siitä olisi hyötyä ryhmässämme ihan varmasti. Terveisin Jenni(isoj@hotmail.com)

    VastaaPoista
  7. Kiinnostava uutuus

    VastaaPoista
  8. Oi kun vaikuttaa hyvältä paketilta arkeeni! Kotiin ja töihin olis tarpeen❣️

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava uutuus

    VastaaPoista
  10. Kaikki kirjat vaikuttavat mielenkiintoisille ��
    -Niina-
    niina.jaas@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kiinnostava uutuus

    VastaaPoista
  12. Jukka Hukka ja kirjava takki olisi avuksi työssä lastentarhanopettajana varmasti useasti! saijaas@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kiinnostava uutuus

    VastaaPoista
  14. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi ihana voittaa!

    vesala.emilia@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kiinnostava uutuus sarja. Tämänhetkisestä ryhmässä Hirveä harmi kirjalla olisi varmasti käyttöä. heli.miettinen@netti.fi

    VastaaPoista
  16. Minulla on tuo varjohirviö ja koska päiväkodissa töissä niin tuli ahkeraan käyttöön.pimeys pelottaa monia.tuo isohukka olisi tarpeellinen.nyt on käytössä surulastikko jossa on monenmoista apuvälinettä surua käsittelemään.myös erosurua kun perhe hajoaa...loistava kirjasarja ja hyvä.toimiva kuvitus kirjoissa.hienoa että on noita kirjoja olemassa.
    olen ikikiitollinen❤t.virpi luukka

    VastaaPoista
  17. Kiinnostava uutuus sarja. Hirveä harmi kirjalla olisi varmasti käyttöä tämän hetken ryhmässä. heli.miettinen@netti.fi

    VastaaPoista
  18. Tällä hetkellä erityisesti Jukka Hukka ja iso hukka. ❤️

    VastaaPoista
  19. Jos voittaisin, tutustuisin mielelläni kirjaan Jukka Hukka ja kirjava takki. Yhteystietona rouskuida@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Olipas ihana postaus! Kyyneleet tulvivat silmiini, kun luin kirjoitukseen liittämäsi runonpätkän. Osallistun mieluusti arvontaasi ja en kyllä osaa valita, että mikä kirja kiehtoisi eniten, joten valitsen random-kirjan, saat toimia onnettarena, että mikä niistä on se random-kirja. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen neljän poitsukan täti, tai oikeammin tätipuoli, mutta täydellisen rakkaita he ovat kaikesta huolimatta <3 Sähköpostini on anuviikki@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Jukka hukka ja lohikäärmevauva
    Anne.postila@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Hirveä harmi olisi meille sopiva kirja :) hanna.lahtinen89@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Näitä kaikkia jonottelen malttamattoma ja suurin odotuksin kirjastosta :) Niin tärkeitä aiheita, ihan joka päivä. Tietenkin lähellä sydäntä, kun pienten lasten kanssa työskentelen <3

    VastaaPoista
  24. Voi, tuntuupa huippukirjoilta ��

    VastaaPoista
  25. Jukka Hukka ja hirveä harmi . Täytyypä laittaa kirjojen nimet muistiin ja hommata nämä kotiin ja töihin! f.rauhaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi meille ajankohtainen kun kismaa kavereiden kanssa tuntuu olevankin jatkuvasti puolin ja toisin. Osallistun siis arvontaan!

    Mira Hakkarainen
    mira.hakkarainen3@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Nämä kirjat ovatkin minulle aivan uusi tuttavuus! Todella tärkeitä aiheita käsittelevät kaikki, mutta kirjava takki kuulostaisi nyt ajankohtaisimmalta.

    sennu.luoto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kuulostaa mahtavilta kirjoilta! Osallistun arvontaan. Eniten kiinnostaisi Hirveä harmi.
    hanna.mikkonen@windowslive.com

    VastaaPoista
  29. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi kiva! (lyyti.selin@outlook.com)

    VastaaPoista
  30. Hirveä harmi. Yritin lainata tätä sarjaa kirjastosta, mutta olivat pitkälle varattuja. Töissä päiväkodissa käyttäisin ja kotona myös luettaisiin.
    ikaheimo.henriikka@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Tällaista kirjasarjaa on kaivattu. Tämä Iso Hukka tulisi avuksi suureen tarpeeseen suurimman surun käsittelyyn perheen 2,5v ja 5,5v lapsille yhdessä läheisten kanssa.
    Jos voitan kirjan niin s-postini on:
    fredrikailvonen@gmail.com
    Ellen voita niin tiedustelen mistä em. kirjan voi hankkia.
    Kiittäen, ystävällisesti
    Fredrika

    VastaaPoista
  32. Tällaista kirjasarjaa on kaivattu. Tämä Iso Hukka tulisi avuksi suureen tarpeeseen suurimman surun käsittelyyn perheen 2,5v ja 5,5v lapsille yhdessä läheisten kanssa.
    Jos voitan kirjan niin s-postini on:
    fredrikailvonen@gmail.com
    Ellen voita niin tiedustelen mistä em. kirjan voi hankkia.
    Kiittäen, ystävällisesti
    Fredrika

    VastaaPoista
  33. Mikä tahansa kirja olisi kiva voittaa :)
    saturonkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tunnetaidot ovat todella tärkeitä! Itseäni kiinnostaa hirveä harmi tai kirjava takki :)
    ulmai.ta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana!Varjohirviö- kirja olisi tarpeen täällä �� katripmontonen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta materiaalipaketilta.Tulisi varmasti hyötykäyttöön töissä! T: Johanna / jvaaras@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Jukka Hukat kiinnostavat! Ehkä eniten Kirjava takki. Osoitteeni on hannaejokela at gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kirjava takki kirjan haluaisin

    Mira.linden@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Jukka Hukka ja varjohirviö -kirjassa kesytetään pelkoa ja jännitystä kirjasta olisi tarve :)

    VastaaPoista
  40. Kiinnostava uutuus sarja. Tämänhetkisessä ryhmässä löytyisi varmasti käyttöä hirveä harmi kirjalle. Arvonnassa mukana heli.miettinen@netti.fi

    VastaaPoista
  41. Osallistun arvontaan �� Tulisi tarpeeseen duunissa eskariryhmässä. - Jenni Suominen, littlemaya0108@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kuulostaapa kivoilta kirjoilta! Mua kiinnostaa kaikki, varsinkin kirjava takki, lohikäärmevauva ja hirveä harmi. :) Ehdottomasti siis mukana arvonnassa! oranssiablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Iso Hukka voisi olla ajoittain tarpeellinen. Osallistun siis arvontaan! ��

    VastaaPoista
  44. Kirjasarja ja siihen liittyvät tunnekortit vaikuttavat todella kiinnostavilta ja varmasti ovat loistava työkalu. heidimatilainen90@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kirjava takki voisi olla meille loistava, sisarusten kesken ymmärtämään toisen huomioimista. Loistava kirjasarja, varmasti tulee tarpeeseen!

    VastaaPoista
  46. Kiinnostava kirjasarja. Jukka Hukka ja hirveä harmi esimerkiksi. Kiitos tekijälle!

    VastaaPoista
  47. Osallistun arvontaan ja jos onni suo, niin Jukka Hukka ja Iso Hukka kirja kiinnostaa. Vaikuttaa muutenkin hyvältä ja ammattitaidolla tehdyltä kirjasarjalta 😍

    VastaaPoista
  48. Osallistun arvontaan �� Hirveä harmi-kirjalla voisin aloittaa tutustumisen Jukka Hukkaan.

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa! :)
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Toivoisin voittavani arvonnassanne kirjan Jukka Hukka ja hirveä harmi. ��
    Kirja olisi oivaa luettavaa ulkomailla asuville täditettävilleni, joiden kotimaasta ei juurikaan löydy suomenkielistä kirjallisuutta.

    S2-opettajana voisin auttaa kehittämääm kirjan avulla myös maahanmuuttajaopiskelijoiden kokemia vastoinkäymisiä.

    Yst. kirsi.hakoniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Koko sarja on minulle uusi tuttavuus...Hirveä harmi

    eikkurinne@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Hirveä harmi tai lohikäärmevauva olisivat tähän hetkeen sopivimmat tuon 5-vuotiaan kanssa. Hänellä on huono itsetunto ja vaikka kuinka yritetään vahvistaa sitä, niin kirja voisi olla tueksi. Tunne-elämän juttuja, rauhoittumista. Rauhoittuminen erittäin vaikeaa myös.. pojalla mahdollinen adhd.
    (pitkaessi@gmail.com)

    VastaaPoista
  53. Kirjava takki.
    kirsi.lindqvist13@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Jukka Hukka ja kirjava takki sopisi koulumaailmaan erityisesti pienten kanssa käytäviin sosiaalisten taitojen harjoitteluun. Toki muutkin kirjat kuulostivat hyviltä,mutta tällä hetkellä ja erityisesti lukuvuoden alussa olisi hyvä lasten kanssa käydä läpi sitä ystävyyden merkitystä

    VastaaPoista
  55. Meillä olisi ajankohtainen niin kotona kuin töiss Jukka hukka ja hirveä harmi-kirja.

    VastaaPoista
  56. Meille olisi hyvin ajankohtainen kirja Jukka hukka ja hirveä harmi. Sille olisi käyttöä niin kotona kuin töissä.

    VastaaPoista
  57. Hirveä harmi-kirja. Näitä taitoja harjoittelemme juuri nyt ryhmässämme.

    VastaaPoista
  58. Juuri niin ajankohtainen sarja meille. Kaikki tulisi tarpeeseen mutta, jos joku pitää valita niin Jukka Hukka ja kirjavatakki olisi se valinta. Täytyy ehdottomasti tutustua tähän sarjaan tarkemmin.

    vetkula(@)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Todella mielenkiintoisia kirjoja kaikki! Hirveä harmi voisi olla hedelmällisin tällä hetkellä omaan työhön 😊

    VastaaPoista
  60. Kirjava takki olisi meille hyödyllinen kirja 4v pojan kanssa :)

    oiaurorablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukana arvonnassa. suvi.saarela@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa. anita.liukas@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mukana! Kaikki kirjat kiinnostaa, mutta ehkä eniten Hirveä harmi -kirjalle olisi tällä hetkellä lapsiryhmässäni käyttöä.
    maria0aaltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Kiitos kirjavinkistä, kirjasarja menee muistiin ja ehdottomasti tutustuttavaksi. Juuri tällä hetkellä valitsisin varmaankin Jukka Hukka ja hirveä harmi -kirjan ensimmäiseksi tutustuttavaksi kirjaksi. Mukana arvonnassa siis.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  65. Todella tarpeelliselta näyttää. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.😊😍

    VastaaPoista
  66. Ehdottomasti näyttää tutustumisen arvoiselta ja tarpeelluselta sarjalta.😍❤Haluan todennäköisesti kaikki kirjat, mutta ehkä Hirveä harmi olisi ensimmäinen.😊

    VastaaPoista
  67. Jukka Hukka ja kirjava takki �� annahyoky at Gmail.com

    VastaaPoista
  68. Vaikea valinta, mutta jos voittaisin, ottaisin hirveä harmi kirjan.

    VastaaPoista
  69. Toivottavasti kommenttini tuli nyt oikeaan paikkaan, kun muiden osallistujien kommentteja oli tuolla Facebookin puolella.

    Mutta siis, todella mielenkiintoinen kirjasarja! Kaikki kirjat kiinnostavat, mutta
    Hukka ja kirjava takki ehkä eniten.
    - Liisa O.

    VastaaPoista
  70. Osallistun arvontaan. Toiveeni on Jukka Hukka ja kirjava takki -kirja. Outi Kallela, outikallela@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Kaikki kirjat kiinnostavat ja kaikissa tärkeää asiaa. Tällä hetkellä tuo Jukka Hukka ja kirjava takki olisi ajankohtaisin.
    Heli, hkeniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Kiinnostava kirjasarja! Jos onni potkaisee, niin valinta on Jukka Hukka ja kirjava takki.
    susanjorm@netti.fi

    VastaaPoista
  73. Jukka Hukka ja Iso Hukka olis kiva voittaa, koska lapsiryhmää on koskettanut kuolema ja siihen liittyvät asiat melko paljon viimeaikoina.

    emiliastoor@outlook.com

    VastaaPoista
  74. Ihana kirjasarja! Erityisesti kiinnostaisi kirja Jukka Hukka ja hirveä harmi. Sähköposti veera.tikkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Mahtava kirjasarja! Ottaisin kovin mielellään käyttöön omassa eskariryhmässäni. Erityisesti Jukka Hukka ja kirjava takki kiinnostaisi.

    (elisahaap@gmail.com)

    VastaaPoista
  76. Kirjava takki olisi töissä tarpeen ❤

    VastaaPoista
  77. Hirveä harmi, Kirjava takki ja Varjohirviö kiinostavat. heidi.sainio@hotmail.fi

    VastaaPoista
  78. Meille sopisi hyvin kirjava takki taikka hirveä harmi
    s-posti rosamaria.sottinen@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Tässäpä olis hyvä kirja kummipojalle jos onni suosii!
    Eniten kiinnostais Jukka Hukka ja kirjava takki

    ka.taa@windowslive.com

    VastaaPoista
  80. Hirveä harmi olisi varmaan tällä hetkellä omalle eskariryhmälle sopivin. Kaikki kirjat kuulostavat erittäin hyvälle! Täytyy metsästää ne itselle ainakin kirjastosta lainaan :)

    VastaaPoista
  81. Kuulostavat hyviltä kaikki... Kirjavan takin arvonnassa mukana nina.kottila@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Jukka Hukka ja hirveä harmi. Tulisi käyttöön päiväkodilla, sillä nämä aiheet puhuttavat nyt kovasti :)

    VastaaPoista
  83. Oi, mielenkiintoiselta sarjalta vaikuttaa. Valitsisin voiton osuessa Hirveä harmi -kirjan, jota työssäni saisin hyödyntää. sonjalempinen@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Jukka Hukka ja lohikäärmevauva. kaisu.jussi-pekka@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Ihana arvonta! Ihastuin tähän kirjasarjaan lukiessani aiemmin siitä. Jos onni suosii, niin valitsen Jukka Hukka ja lohikäärmevauvan.

    Ansku
    kotiaiti79@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Voi näistä jokainen tulisi kovaan käyttöön päiväkodillamme Lahden Karistossa! Todelliseen tarpeeseen!

    VastaaPoista
  87. Kaikki tuntuivat kiinnostavilta. Jukka Hukka ja hirveä harmi voisi olla tällä hetkellä ajankohtaisin. 💙

    VastaaPoista
  88. Jukka Hukka ja Kirjava Takki!

    mirjami.heinonen@gmail.com

    -mirjami

    VastaaPoista
  89. Osallistun arvontaan, mutta en halua tähän julkisesti jättää yhteystietojani. Kommentoin Facebook-ryhmässä tämän arvontailmoituksen alla. Kirjava takki olisi mieluisin. T. Hennariina

    VastaaPoista
  90. Mukana arvonnassa.
    Haluaisin nämä kaikki, joten valinta oli todella vaikea. Jukka Hukka ja hirveä harmi, nousi nyt kuitenkin ykköseksi, joten sen valitsisin jos voittaisin.
    heli.sjoberg@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Tämä olisi kyllä tosi hyödyllinen töissä. :) Ehdottomasti siis mukana arvonnassa!

    marianne.salonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  92. Jos voitto napsahtais, lukuun lähtis varjohirviö :) milla.koskinen@luukku.com

    VastaaPoista
  93. Kuulostaa hyvälle! Tunnetaidot on tosi tärkeutä ja hyödyllisiä oppia viimeistään eskarissa!

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa :) lohikäärmevauvakirja mieluisin. jonnaheihei(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Jukka hukka ja kirjava takki olis kiva voittaa, saarnio.mirka@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa ! Mikä vain kirja käy. Töihin mukaan tulee:) hennu.valkama@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Kiitos linkistä, tuo hirveä harmi kiinnostaa ekana <3

    VastaaPoista
  98. Jos voittaisin arvonnassa, valitsisin kirjan "Jukka Hukka ja hirveä harmi". Sp.osoitteeni on jaana.paakkonen@suomi24.fi. -jaana-

    VastaaPoista
  99. Jukka Hukka ja kirjava takki tuntuisi sopivan parhaiten työskentelyn tueksi, vaikea oli kyllä valita.
    Anu.kalio71@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Jukka Hukka ja kirjava takki tuntuisi sopivan parhaiten työskentelyn tueksi, vaikea oli kyllä valita.
    Anu.kallio71@gmail.com
    toivottavasti tämä ei tule useampaan kertaan, teknisiä ongelmia tuntuu olevan lähettää kommentteja

    VastaaPoista
  101. Mikä tahansa näistä kirjoista olisi ihana saada❤

    VastaaPoista
  102. mukana arvonnassa. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi kiva.

    VastaaPoista
  103. Vaikea valinta, mutta päädyin kirjaan Jukka Hukka ja hirveä harmi :) helka.yrjana@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Oi mikä kirjasarja, kuulostaisi tosi tarpeelliselta! Ei ole itselle tuttuja niin ihan mikä tahansa kirja kävisi, käyttöä olisi kyllä niin töissä kun kotonakin ��

    sini-smiley(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  105. Olisi ihana saada uusi työväline tunteiden käsittelyyn! jenni.tyykila@elisanet.fi

    VastaaPoista
  106. Vaikea valinta... Hirveä harmi tai Kirjava takki.

    VastaaPoista
  107. Vaikea valinta... Kirjava takkk tai Hirveä harmi

    VastaaPoista
  108. Tunnetaidot on aina IN! Ja kirjoista kelpaisi kaikki käyttöön. ��

    VastaaPoista
  109. Jukka Hukka ja kirjava takki. Olisi tosi kiinnostavaa tutustua kirjasarjaan.
    vastaranta@netti.fi

    VastaaPoista
  110. Tunnetaidot niin tärkeitä!! Tää sarja on must-hankinta!! kati-partanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Jukka Hukka ja kirjava takki. mukava olisi tutustua sarjaan, Vaikuttaa kiinnostavalta.
    vastaranta@netti.fi

    VastaaPoista
  112. Hei! Osallistuisin arvontaan .Kirjoista kirjava takki. Mieli tekisi hankkia kaikki ja kortit myös.tuula.loppukaarretikkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Jukka Hukka ja hirveä harmi tulisi töissä tarpeeseen! satu.rydman@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Ihana ja tärkeitä aiheita sisältävä kirjasarja, wau! Iski valinnanvaikeus, mutta, jos voitan, niin oman arvontani jälkeen valinnaksi osui Jukka Hukka ja varjolinnut.

    VastaaPoista
  115. Jukka Hukka ja hirveä harmi tai Jukka Hukka ja kirjava takki :)
    ellu.palin@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Todellakin mukana arvonnassa. Ihan mikä vaan voitoksi
    hvilkman@hotmail.fi

    VastaaPoista
  117. Siis nyt löytyi hyvä setti. Kaksi ensimmäistä kirjaa olis niinku niin must- juttu juuri nytten. �� marika.paloneva@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Kiinnostava uutuuspaketti niin kotiin kuin töihin. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi tällä hetkellä ajankohtainen. Muutenkin koko sarja vaikuttaisi todella hyvältä paketilta! mervi.seikola@gmail.com

    VastaaPoista
  119. Tulisi töissä kyllä käyttöön. Jukka Hukka ja lohikäärmevauva kirjasta olisi hyvä lähteä liikkeelle. Maraku02@gmail.com

    Maraku02@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Nämä kirjat vaikuttaa super hyviltä ja tykkäisin käyttää niitä työssäni lastenohjaajana. Itseäni kiinnostaa eniten Jukka Hukka ja hirveä harmi. minka.jarvenpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Kirjava takki olisi mainio niin kotiin kuin töihin. Koko kirjasarja kuulostaa houkuttelevalta ja hyödylliseltä.
    nea.tverin@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Jukka Hukka ja kirjava takki tulisi kyllä tarpeeseen!

    jonnnay@windowslive.com

    VastaaPoista
  123. Tulisi tarpeeseen, niin kotona kuin töissä. Osallistun.

    VastaaPoista
  124. Kaikki ottaisin lapsiryhmien käyttöön, mutta hirveä harmi valikoitukoon tällä kertaa joukosta.

    VastaaPoista
  125. Tärkeää asiaa. semolina.pp@dnainternet.net

    VastaaPoista
  126. Mukavaa että tällaista materiaalia on ilmestynyt. Tutustuisin tarkemmin mielelläni.outi.tirkkonen@mbnet.fi

    VastaaPoista
  127. Jukka Hukka ja kirjava takki,sitä voisin lukea pikkuneitokaiselle. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  128. Kyllä tulis tuoreelle lto:lle tarpeeseen ja käyttöön.😊
    minna.kangastie@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Jukka Hukka ja hirveä harmi :)

    rehumarika@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi täydellinen kirja eskarilaisen taitojen tueksi! kaisa.soderling@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Jukka Hukka ja kirjava takki on jo tullut tutuksi, kun lainasimme sen kirjastosta päiväkotiin. Jos arpaonni suosisi, niin toivoisin Jukka Hukka ja hirveä harmi kirjaa. paivi.tiipio@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Mahtavaa! Osallistun arvontaan!! Aloittaisin sarjan lukemisen kummilapsilleni kirjasta Jukka Hukka ja hirveä harmi. Keväisin terveisin Jaana, jaha_-@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Kaikki kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. pitkanenmervi@hotmail.com

    VastaaPoista
  134. Mahtavaa! Mukavaa, että tunnetaitokirjat lisääntyvät!Aloittaisin sarjan lukemisen kirjasta Jukka Hukka ja hirveä harmi. Keväisin terveisin, Jaana, jaha_-(at)hotmail.com.

    VastaaPoista
  135. Päiväkotityössä kaikille noista olisi käyttöä, mutta ehkä eniten haluaisin Lohikäärmevauvan. anne.m.heinonen@hel.fi

    VastaaPoista
  136. Jukka Hukka ja hirveä harmi. Kaikki kirjasarjan kirjat olisivat kyllä tarpeellisia! kokko.riikka@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Kaikki noista kirjoista tervetulleita, mutta jos valita pitää niin Lohikäärmevauva.

    VastaaPoista
  138. Opettelemme niitä joka päivä, mutta erityisesti joka maanantai Kivakaverikerhossa lasten kanssa. Nämä kirjat olisivat kiinnostavia ����

    VastaaPoista
  139. Jukka Hukka ja hirveä harmi on lukulistalla ensimmäisenä 5- vuotiaan poikani kanssa. Haluaisin kyllä ehdottomasti tutustua kaikkiin kirjoihin. Upeaa, että tällaisia tehdään!!
    hslahti@hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Olin tutustunut juuri kirjasarjaan muualla ja ajattelin ensi kirjatilauksessa ehdottaa työpaikalla sarjan tilausta. Ihan mikä kirja noista toiveissa jos arpaonni osuu. sanna_riina@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Vau tämä tulis kyllä tarpeen omassa työssä! Arpaonnea toivoen mukaan kisaan! emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Kirjava takki jos yksi tulee valita. Miia

    VastaaPoista
  143. Tässä juuri päiväkotiin pohdiskelen materiaalia kaveritaitoihin - tämä tipahti kuin tilauksesta, jos onni suosisi niin Jukka Hukka ja kirjava takki olisi just nappiin. Täytyy tutkailla kirjaston sivuja.. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  144. Juuri tilasin itselleni koko Jukka-hukan setin, mutta voiton osuessa kohdalle, kirja menisi lahjaksi kollegalle. :)
    laura.honkanen@dnainternet.net

    VastaaPoista
  145. Hei, osallistun arvontaan. Päiväkodissamme olisi tarvetta käsitellä yhdessä kipeitäkin asioita. "Jukka Hukka ja Varjohirviö"
    kaija.kurula@netti.fi

    VastaaPoista
  146. Päiväkodissa olisi tarvetta tunnetaitojen käsittelyyn. "Jukka Hukka ja Varjohirviö"

    VastaaPoista
  147. Uusi tuttavuus, iloa toisi mikä kirja noista tahansa. Hyvää olen niistä kuullut 😊
    marja.kanit@gmail.com

    VastaaPoista
  148. Jukka-Hukka ja kirjava takki kiinnostaa. stakalo@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Mukana arvonnassa. Kaikki näistä kuulostaa niin hyviltä! Kirjavaan takkiin olisi kiva tutustua paremmin esikoisen kanssa joka aloittaa syksyllä koulun 😊
    jonnakuikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Kirjava takki olisi valintani. Olisivat varmasti kotona ja töissä hyviä kaikki kirjat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  151. Jukka Hukka ja kirjava takki.
    sarkku.virta@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Kirjava takki olisi todella hyödyllinen ihan kaiken ikäisille lapsosille :)

    -Heini hei_toi@hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Loistavan kuuloinen sarja! Tulisi todelliseen tarpeeseen ryhmässäni, jossa suurimpana haasteena ovat tunnetaidot erityisesti pettymyksen sieto ja kavereiden huomioiminen. Hirveä Harmi tai Kirjava takki -kirjat voisivat olla hyödyllisiä...

    VastaaPoista
  154. Jukka Hukka ja Kirjava takki tai Suuri Huoli tulisivat todella tarpeeseen ryhmässäni, jossa monella lapsella on haasteita tunnetaidoissa: erityisesti pettymyksen siedossa ja kavereiden huomioimisessa.

    VastaaPoista
  155. Kuulostaapa hyvältä! Vaikea valinta, mutta Kirjava takki vois olla ensimmäinen valinta :)

    Saana
    saana.sarkilahti(a)gmail.com

    VastaaPoista
  156. Upea arvonta, jos osuu kahalle niin mikä tavansa noista kirjoista käy

    VastaaPoista
  157. Todella tärkeä ja tarpeellinen kirjasarja. Olisi suurena apuna omassa arjessa. Täytyy ehdottomasti hankkia koko sarja. hansku-90@hotmail.com

    VastaaPoista
  158. Ihania kirjoja :) Mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  159. Vau, vaikuttaa mahtavalta kirjasarjalta. Tiedän yhden pienen tytön, jolle tuo Varjohirviö voisi olla todella tärkeä kirja. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  160. Tämä oli loistava sarja töihin, sille monet lapset kaipaavat apua itseilmaisuun ja tunteiden tunnistamiseen!
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  161. Mukana! Olin tätä sarjaa katsellut jo muutenkin hankittavaksi :) kihti9@yahoo.com

    VastaaPoista
  162. Mukana arvonnassa! Jukka Hukka ja kirjava takki tulisi kovaan käyttöön! An-na--@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Kivalta vaikuttavat nuo kirjat ja uudet materiaalit ovat aina innostavia. Jukka Hukka ja kirjava takki on mun valinta. l.hirvilammi@gmail.com

    VastaaPoista
  164. Kuulostaapa todella mielenkiintoisilta kirjoilta! Vaikea valita palkintoa, mut Jukka Hukka ja kirjava takki olis ainaki tarpeellinen! elina.ruusi@lieto.fi

    VastaaPoista
  165. Varmasti tarpeellisia kirjoja!
    Katja.ylipaavalniemi@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  166. Olisipa kiva tähän kirjasarjaan tutustua! Mieluisin kirja olisi Kirjava takki. hanna.hanninen81@gmail.com

    VastaaPoista
  167. Hei! Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja suureksi työvälineeksi tulisi ryhmääni JukkaHukka ja Kirjava takki! Joka vuosi törmään jossain vaiheessa tähän samaan aiheeseen eli kiusaamiseen... Mikä on tosi ikävää :( Sitä ilmenee aina vain pienemmissä lapsissa. Tämä kirja olisi lapselle omainen tapa lähestyä tätä aihetta. Siis mukana olen arvonnassa! Peukut ja pottuvarpaat ylhäällä! :)

    VastaaPoista
  168. Mukana! anujohanna.leinonen@gmail.com (Sähköposti liittyy tekstiin, jossa kerron olevani varhaiskasvatuksessa töissä ja toivoin JukkaHukka ja kirjava takki- kirjaa ryhmääni).

    VastaaPoista
  169. Vaikuttaa todella hyvältä kirjasarjalta! En osaa äkkiseltään sanoa minkä ottaisin voiton osuessa kohdalle, haluaisin kaikki ��

    keppsu@gmail.com

    VastaaPoista
  170. Mukana! Jukka Hukka ja hirveä harmi vaikuttaa ainakin mielenkiintoiselta.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  171. mmatilaine@gmail.com . Hirveä harmi kuulostaa jokapäiväisimmältä. Kaikki kirjat kuitenkin hyviä ja minkä tahansa ottaisin kiitollisena vastaan.

    VastaaPoista
  172. Jukka Hukka ja kirjava takki. tiia.levy@gmail.com

    VastaaPoista
  173. Jukka Hukka ja varjohirviö.niina.katariina73@gmail

    VastaaPoista
  174. Jukka Hukka ja iso hukka olisi tarpeellinen ❤ maria.jantunen@gmail.com

    VastaaPoista
  175. Uutena ohjaajana/hoitajana tulisi todella tarpeeseen työssäni.

    VastaaPoista
  176. Kaikki olisivat hyödyksi niin kotona kuin töissäkin!
    kaisa.tolvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  177. Ihanan oloinen kirjasarja, olis huippu töissä. sahakkila@luukku.com

    VastaaPoista
  178. Jukka Hukka ja hirveä harmi olis kiva voittaa! paitzy@gmail.com

    VastaaPoista
  179. Jukka Hukka ja hirveä harmi olis kiva voittaa! paitzy@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Pojalleni vaikeuksia tunteiden hallinnassa tulis tarpeen. Tiina.raeske@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  181. Jukka Hukka ja hirveä harmi �� maiju.vuorela@gmail.com.

    VastaaPoista
  182. iso hukka..koska mä kuolen..kaikki tulisi tarpeeseen...bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  183. Varjohirviö. Kaikki tosi mielenkiintoisia Minna.m.aho@gmail.com

    VastaaPoista
  184. Jukka Hukka ja kirjava takki. Anne.kurittu@gmail.com

    VastaaPoista
  185. Aivan mahtava juttu!!! Tulisi töissä tarpeeseen ❤️
    rehvu77@gmail.com

    VastaaPoista
  186. Jukka hukka ja kirjava takki :) heidi.vartiainen@hmledu.fi

    VastaaPoista
  187. Jukka hukka ja kirjava takki.
    susanna.lantela@gmail.com

    VastaaPoista
  188. Jukka hukka ja kirjava takki ja elä hirveä harmi ens alkuun voisin ottaa lukuun lapsen kanssa.
    eini.kemppainen@gmail.com

    VastaaPoista
  189. Ihanan oloinen kirjasarja lasten kanssa luettavaksi ja tunnekasvatuksen työvälineeksi päiväkotiin. Jukka Hukka ja hirveä harmi kirja erityisesti tällä hetkellä ajankohtainen. T. Maiju, kauppinen.maiju@gmail.com

    VastaaPoista
  190. Iso Hukka, ehdottomasti! anumaununen (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  191. Onpa kiva arvonta. Muutama noista kirjoista jo meiltä löytyykin mutta tuo Kirjava takki voisi olla osuva jatko jo käytössä olevien lisäksi.
    jenni.kaki69@gmail.com

    VastaaPoista
  192. Jukka hukka ja hirveä harmi.
    Hellman.inka@gmail.com

    Ihanan kuuloisia kirjoja kaikki!

    VastaaPoista
  193. Jukka hukka ja kirjavatakki. Aivan ihana kuvitus! Tulisi varmasti käyttöön! Heidi-hautamaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  194. Erityislapsen kanssa tunteiden käsittelyyn mainio apu! Nämä on ostettava enivei varmaan kaikki anu.mattinen@gmail.com

    VastaaPoista
  195. Mukana , uusi tuttavuus kaikki kirjat kiinnostavat perhepäivähoitajana. Olisi kyllä mukava saada😊jokelainen.mari@luukku.com

    VastaaPoista
  196. Jukka Hukka ja kirjava takki. Koko kirjasarja tulisi kyllä kovaan käyttöön työssäni perheneuvolassa.
    rosepiri@gmail.com

    VastaaPoista
  197. Kaikki Jukka Hukka kirjat olisi mielenkiintoisia lukea, mutta ajankohtaisin olisi Jukka Hukka ja kirjava takki heliuusisimola@elisanet.fi

    VastaaPoista